Nyt on aika kääntää katse taaksepäin. Mitä tapahtui vuonna 2022? Nokkani on tällä hetkellä suuntautunut jo vahvasti kohti tulevaa. Olen marraskuun alusta lähtien kirjoittanut tulevan neljännen romaanini käsikirjoitusta. Mutta vuosi 2022…

Vuoden alussa oli ilo huomata, että syksyllä 2021 ilmestynyt runokirjani Alibi (Enostone, 2021) huomioitiin vielä muutaman kritiikin merkeissä. Runokokoelma oli ollut tekeillä jo vuosia, mutta sen ilmestyminen oli jäänyt kirjoittamani proosan jalkoihin. Olen kiitollinen kirjan saamista positiivisista arvioista. Alibi on itselleni tärkeä kirja. Se on suuresti omaeläkerrallinen teos, jota oli hauska tehdä.

”Alibi sisältää 54 sivun verran suorasanaista nykyrunoutta, jossa ei kaunistella tai peitellä miehistä kovaa maailmaa ja alamaailmaa. Väkivalta, aggressiot, päihteet, musertava yksinäisyys ja vieraantuneisuus iskevät silmille. Teoksessa on raakuutta, rosoa, voimaa ja vetoa. Sekä aiheiden, että sanojen seassa. Mustaa huumoriakin löytyy.
– lukihairikko.blogspot.com

”Kokoelman voisi kantta katsomalla ja nopeasti selailemalla leimata karuksi äijärunoudeksi, mutta siitä ei yksiulotteisesti ole kyse – monet tekstien havainnot kertovat herkkyydestä. Kyse on pienistä yksityiskohdista, jotka näyttävät puhujan empatian, ja runot avautuvat uuteen laajempaan suuntaan. Nopeat siirtymät ja yllättävät rinnastukset antavat teksteille voimaa.”
– Tuomas Aitonurmi, runografi.fi

Myös romaanini Ja kahdeksantena päivänä katsottiin kritiikin arvoiseksi, vaikka sen ilmestymisestä oli jo vierähtänyt muutama vuosi.

”Ja kahdeksantena päivänä pitää lukijan mielenkiinnon koko ajan yllä. Rockromaanin tekeminen ei ole helppoa. Kivelän teos päätyy romaanimuodostaan huolimatta kirjahyllyyni tietopuolisten musiikkikirjojen joukkoon, eikä se ole siellä yhtään väärässä paikassa.”
– Mika Kähkönen, rajatapauksia.wordpress.com

Maaliskuun alussa olin mukana juhlimassa Tapani Kinnusen ja Juha Kulmalan 60 + 60 synttäreitä. Hienoja miehiä, upeita kirjailijoita! Oli suuri kunnia päästä esittämään juhlakaluille muutamat runot.

Kevään ja kesän viimeistelin syyskuussa ilmestyvää romaania. Kirjan upea Kalervo Sammalvehrän tekemä kansi valmistui. Myös Metalliluola.fi ja Kaupunkimedia Aamuset huomioivat romaanin tulevan julkaisun juttujen myötä.

Marilynin kiehkura (Enostone, 2022) ilmestyi syyskuun lopulla. Tarkalleen ottaen 27.9.2022. Mainospuffi lupaili jo hurjia: ”Tuplajulkkareissa juhlitaan syksyn uutuuskirjoja. Tinkimättömästä runoudestaan tunnetut Tapani Kinnunen ja Mika Kivelä taitavat myös betoninkovan proosan.”

Hulvatonta julkkari-iltaa vietettiin Turun parhaassa kulttuurikapakassa Bar Ö:ssä. Kinnusen Aina nälkä (Robustos, 2022) sekä oma uunituore Marilynin kiehkura (Enostonen, 2022) antoivat aihetta railakkaaseen juhlintaan. Enostone kustannuksen pääpomo Kalle Niinikangas lausui avajaissanat, jonka jälkeen Kinnunen & Kivelä show saattoi alkaa. Illassa esiintyi myös Hurjan pojan koti -yhtye, joka oli mukavasti räätälöinyt ohjelmistonsa meikäläisen ja Kinnusen elämää mukaillen. Jostain syystä settilistassa oli lähestulkoon pelkkiä juomalauluja. 🙂

Syksy toi mukanaan tietysti kirjamessut, jonne oli mukava suunnata uusi upea kirja kainalossa. Turun Kirjamessuilla Santeri Skofelt haastatteli minua ja kirjailija Jarmo Teinilää. Ihan vesilinjalla oltiin, kuvakin sen todistaa.

Turun Kirjamessuilla oli helppo tallustella ylpeänä Enostone kustannuksen osastolla, jonka ulkoasu mukaili oman romaanini meriaiheista kantta. Messuviikonloppu oli täynnä iloisia kohtaamisia kollegojen ja lukijoiden kanssa. Kuvissa kanssani messumeiningissä Tony Laine, Mika Terho, Tapani Kinnunen, Lasse Hauerwaas, Tuula Sandström, Annika Brusila, Marko Hautala ja Ilari Salmi.

Heti Turun messujen jälkeen ilmestyi ensimmäinen kritiikki. Ilkka Lappi kirjoitti Kaupunkimedia Aamusetin sivuilla:

”Sujuvaa tekstiä ja nopeatempoista kerrontaa, josta ei huumoria puutu. Marilynin kiehkura on hervottaman hauska teos.”

Suuntasin lokakuun lopulla Helsingin Kirjamessuille yhdessä kollegani ja ystäväni Tapani Kinnusen seurassa. Haastattelimme toisiamme messuilla pienkustantajien yhteisosastolla konekiväärityyliin kovat piipussa. Joku herkemmät korvat omaava messuvieras oli kuulemma valittanut esiintymisestämme aiheutuneesta metelistä. No, me ei olla tunnetusti mitään tuppisuita.

Kuten Turussa myös Helsingissä oli mukava kohdata ja vaihtaa kuulumisia kirjailijakollegojen kanssa. Kohtaamisissa mukana itseni lisäksi Petteri Paksuniemi,Tapani Kinnunen, Suonna Kononen, Juha Kulmala, Asmo Koste, Ari Taskinen, Ahmed Zaidan & Artemis Kelosaari.

Marraskuussa kävin heittämässä runokeikan Turussa järjestetyssä Ars Moriendi -tapahtumassa. Mukava päästä vetämään välillä livenä runoja. Vaikka olen esiintynyt lavarunoilijana säännöllisesti vuodesta 2000 lähtien, niin runokeikkojen määrä on selkeästi vähentynyt viime aikoina omalla kohdallani. Se johtunee varmasti hypystäni proosan puolelle. Mutta mielelläni nousen lavalle runojen kanssa. Eli runotapahtumien järjestäjille vinkkinä, mulle saa edelleen soitella ja laittaa viestiä niissäkin merkeissä.

Vuoden kääntyessä kohti loppua, ilmestyi Marilynin kiehkurasta useampi kritiikki, joista olen vilpittömän onnellinen. Kirja on huomattu ja huomioitu. Myös YLEn Kulttuuriykkönen -ohjelmassa vieraillut Artemis Kelosaari nosti Marilynin kiehkuran joulun kirjavinkiksi:

”Aivan överiksi vedetty vaihtoehtohistoriallinen sekoilu. Luovaa hulluutta.”

”Marilynin kiehkura on hulvaton poliittinen satiiiri, farssi ja fantasia. Silti se kertoo vakavista asioista. Demokratian helposta luisumisesta lähelle fasismia, työelämän rakennemuutoksesta uudelleenkoulutuksineen ja hanttihommineen. Elämän tyhjyydestä, kaiken menettämisestä.Marilynin kiehkura on viihdyttävä, hauska ja ajatuksia herättävä. Kivelä on X- ja rock-sukupolven Veikko Huovinen ja Arto Paasilinna.”
– Mika Kähkönen, rajatapauksia.wordpress.com

”Marilynin kiehkura on jatkoa tekijänsä persoonallisten tarinoiden sarjaan. Pidän tavasta, jolla Kivelä päästelee menemään. Mielikuvitus ja äkkiväärät käänteet kuljettavat tarinaa välillä niin, että rapa roiskuu ja käännökset menevät pitkiksi, mutta maaliin päästään.”
– Kimmo Rantanen, Turun Sanomat

”Teos on omaperäinen, hulvaton ja viihdyttävä. Tästä huolimatta kyse ei todellakaan ole pelkästä huumorikirjasta, vaan siitä löytää kantaaottavia yhteiskunnallisia teemoja kapitalismista poliittisen valtapelin muodostamaan kansan polarisaatioon. Hyvällä tuotannolla teoksesta saisi mitä mainioimman elokuvan.”
– Pete Alander, metalliluola.fi

”Itse juonesta ei viitsi paljastaa enempää, sillä herkulliset kurvit, pommit ja mattojen vetäisyt jalkojen alta pitää kokea täydellä voimalla. Pohjimmiltaan kyse on kuitenkin komediasta, jossa tragedian kiehkurat eivät estä näkemästä eteenpäin, sekä kaiketi elämän omalaatuisesta ylistyksestä.”
– Mika Roth, desibeli.net

Minua on nyt kahdessa kirja-arviossa verrattu Arto Paasilinnaan. Toki imartelevaa, mutta toistaiseksi kirjojeni myyntimäärät ovat vielä kaukana Paasilinnan painoksista. Ehkäpä ensi vuonna sitten. Tässä linkki, jos haluat tukea Paasilinnan etumatkan kuromista umpeen ja tilata Marilynin kiehkuran. Se käy helpoiten ja on edullisinta suoraan kustanjani verkkokaupasta. Turha mennä Suomalaiseen kirjakauppaan tai muuhun vastaavaan askarteluliikkeeeseen kyselemään. Tuosta linkistä onnistuu —->https://enostone.myshopify.com/collections/proosa/products/kivela-mika-br-marilynin-kiehkura

Toivotan kaikille hyvää uutta vuotta. Olkoon maailma parempi paikka vuonna 2023.

Mika Kivelä
Turun Katariinanlaaksossa 30.12.2022

Tässä jutussa olleita kuvia ovat napsineet: Kalevi Mäki, Petteri Paksuniemi, Tapani Kinnunen, Lasse Hauerwaas, Sirpa Kivelä, Suonna Kononen, Ilari Salmi, Maaria Päivinen, Kalervo Sammalvehrä, Lukihäirikkö, Enostone ja Ars Moriendi. Kiitos, että ikuistitte hetket.

Vuosi alkoi ja myös päättyi tasalukujen merkeissä. Tammikuussa täytin 50 vuotta ja joulukuussa juhlin 30 vuotta kestänyttä kirjalijauraani. Odotukset olivat vuoden alkaessa toiveikkaat koronasta huolimatta. Syksyllä oli odotettavissa runokokoelmani Alibin (Enostone, 2021) julkaisu. Turun Sanomat huomioi mukavasti viisikymppiseni tekemällä ison juhlahaastattelun lehteen.

”Mika Kivelä on turkulaisten lähiöiden ääni. Hänen runokokoelmissaan ja kahdessa romaanissaan puheenvuoron saavat ne, joiden on vaikea pysyä kaidalla tiellä.”
– Tuomo Karhu, Turun Sanomat 28.1.2021

Maaliskuussa vierailin Enostone kustannuksen päämajassa Klondyke-talossa Keravalla, jossa hioimme Alibi-käsikirjoitusta ja suunnittelimme sen julkaisua yhdessä kustannustoimittajani Kalle Niinikankaan kanssa. Keväällä kävi selväksi myös, että tulevan kirjani kannen tekee Juho Juntunen ja taiton Katri Niinikangas. Kerrassaan upeahan siitä tulikin. Rock!

Kesän koittaessa minua pyydettiin esiintymään Turussa heinäkuun alussa Go Runo Go! -tapahtumaan. Esitin tuolloin ensimmäistä kertaa 6.7. Bar Ö:ssä runoja Alibista. Runot tuntuivat taipuvan hyvin esitettävään muotoon, joka ei ole aina ihan itsestään selvää. En ajattele kirjoittaessani esitystilannetta lainkaan. En muokkaa runojani livetilanteita miettien. Kirjoitan runot luettaviksi ja kansien väliin sopiviksi. Olin erittäin tyytyväinen huomatessani Alibin toimivan myös elävän yleisön edessä.

Kesän kohokohtia myös oli esiintyminen 17.7. jo perinteisessä Jimi Hendrixin puistojuhlassa. Tapahtuma on yksityistyistilaisuus, kaveripiirin rento piknik-hengailu. Tänä kesänä itseni lisäksi esiintymässä olivat rockyhtye Spilled Milk Society sekä Teija Lindholm ja Pentti Ilola. Aivan mahtava kesäpäivä!

Alibi ilmestyi syyskuun alussa. Samalla varmistui muutama esiintyminen Turun Kirjamessuille. Aamuset-lehti huomioi mukavasti kirjan ilmestymisen. Toimittaja Ilkka Lappi kyseli tärkeimmät kuulumiset. Olin innoissani ja toiveikas, että myös muu maailma huomaa Alibin.

”Alibin runoissa on turkulaisille runsaasti tuttuja paikkoja ja myös henkilöitä. Sitä Kivelä ei kuitenkaan lähde erittelemään, mitkä tapahtumista ovat todella tapahtuneet. Niinpä lukijan tulkinnan varaan jää esimerkiksi se, onko Anssi Kelan pipo unohtunut Turun konserttitalon lippukassan tiskille tai nojasiko Dan Baird Ruisrockissa backstagen aitaan.”
– Ilkka Lappi, Aamuset

Turun Kirjamessuilla esiinnyin ensin 1.10. yhdessä kirjailija Tapani Kinnusen kanssa Messukeskuksen B-hallin Kallas-lavalla, jossa Turun Sanomien kulttuuritoimituksen päällikkö Tuomo Karhu haastatteli meitä kirjojemme Turku-kytköksistä. Samana päivänä vedin vielä keikan messujen Varsinais-Suomen runokimarassa, jossa latasin tietysti runoja Alibista. Enostone kustannuksen upealla messuosastolla pääsin tapaamaan lukijoita ja messuväkeä, sekä kertomaan Alibista. Aikoinaan omakustannekirjailijana messuilla palloillessa tunsin itseni aina jotenkin hieman eksyneeksi ja juurettomaksi. Nyt mulla oli lopultakin tukikohta Enostonen omalla osastolla. 2.10. illalla esiinnyin vielä Bar Ö:ssä järjestetyllä Kirjamessujen runoklubilla. Upeat messut.

Helsingin Kirjamessuille tein lyhyen neljän tunnin pikavisiitin. Tapani Kinnusella ja minulla oli yhteinen signeeraushetkemme Enostone kustannuksen osastolla. Saman tallin miehiä kun ollaan. Messuilla kierrellessä ja kaarrellessa oli mukava törmätä uusiin naamoihin kuin vanhoihin tuttuihinkin. Pari sanaa ehdin vaihtaa useammankin kirjailijakollegan kanssa.

Pääsin myös esiintymään Turun Runoviikolla 4.11. uuden Utopia-klubin tiloissa. Syksyn myötä jännitin saako Alibi huomiota krittiikkien muodossa. Onneksi arvosteluja alkoi putkahdella. Kirja arvioitiin metalli- ja rockusiikkiin erikoistuneissa medioissa. Arvostelijat, jotka ovat raskaamman musiikin ystäviä, ottivat Alibin omakseen. Itsekin saman genren musiikin kuluttajana olin asiasta mielissäni. Kaaoszinessä ja Metalliluolassa ei juurikaan tätä ennen ollut arvosteltu runokirjoja. Hienoa ja ennakkoluulotonta toimintaa. Turhien raja-aitojen kaataminen on aina ollut runouteni tavoitteena.

”Alibissa elää katujen henki ja ihmisiä elämän synkiltä laidoilta, mutta silti siitä voi aistia inhimillisyyden ja ymmärtämyksen. Kivelällä on kyky tehdä tavallaan kaikesta irrallaan olevia huomioita, mutta jotka ovat kuitenkin niin tarkkoja, että ne painautuvat muistiin kenties ikuisiksi ajoiksi. Kirja on täynnä upeita runoja, jotka kuljettavat lukijaa mukanaan. Itselleni suurimman räjäytyksen teki ”Vince Neil”-runo. Siinä on jotain niin äärimmäisen herkkää, kaunista ja surullista. Se on monitahoinen kuvaus kaiken voittavasta ihastumisesta ja jokaisella lukukerralla se antaa uskomattoman tunnekokemuksen.”
– Nikki Jääsalmi, Kaaoszine.fi

”Uskallan suositella teosta kenelle tahansa rock-henkiselle elämää pohtivalle ajattelijalle melkein ikään ja sukupuoleen katsomatta. Kyseessä on kuitenkin keski-ikäisen ukonretaleen elämästä kertovaa lyriikkaa, jota allekirjoittaneen on helppo hahmottaa ja kokea kaukaista sielunveljeyttä kirjoitetun sanan kanssa.”
– Pete Alander, Metalliluola.fi

Myös Turun Sanomissa ilmestyi näyttävä kritiikki Alibista.

”Kokoelman parhaista teksteistä löytyy aina jokin tihentymä tai käänne, joka usuttaa näkemään edeltävät säkeet toisessa valossa. Tällöin luentaan syntyy ikään kuin eri suuntiin nykiviä virtauksia, tasoja. Lapsuusajan vilpitön ihailu leikkautuu tiedostavalla aikuisnäkökulmalla. Näkökulmien sekoittuminen tuottaa katkeransuloisen vaikutelman. Simppeliä ja toimivaa.”
– Kalle Roine, Turun Sanomat

Joulukuussa juhlin vielä omaa 30-vuotistaitelijajuhlaani 14.12. Bar Ö:ssä Turussa. Esitin illan aikana läpileikkauksen koko tuotannostani. 12 runokokoelmaa, kaksi romaania ja satoja lavarunokeikkoja. Upeaan iltaan saapuvat myös esiintymään hyvät ystäväni ja kirjailijakollegani Annika Brusila, Tapani Kinnunen, Juha Kulmala, Kalle Niinikangas ja Santtu Puukka.

Suomen Kirjailijaliiton julkaiseman Kirjailija-lehden takakannessa ilmestyi vielä joulukuussa täysin uusi runoni nimeltä Niuvanniemi. Samaisesta lehdestä löytyy myös kyseistä runoa ja yleisesti kirjoitustyyliäni taustoittava tekstini Takakannen takana -palstalla.

Tarkoitus ei ole huilata tämän jälkeenkään. Olen koko kuluneen vuoden kirjoittanut kolmatta romaaniani, joka ilmestyy Enostone kustannuksen julkaisemana syksyllä 2022. Sen jälkeen ollaan toivottavasti… on the road again!

Kiitos kaikille teille, jotka olette tukeneet underground-kirjailijan uraa tänä vuonna ostamalla Alibin tai käymällä keikoilla katsomassa esiintymisiäni.

Mika Kivelä
30.12.2021 Turun Katariinanlaaksossa

Vuosi 2020? Melkoisen erikoista aikaa. Alkuun mietin onko tälle perinteiselle oman kirjallisuuskuplan vuosikatsaukselle edes aihetta. Itseltäni ei tänä vuonna ilmestynyt kirjaa. Olen keskittynyt tulevan runokokoelman ja uuden romaanin kirjoitustyöhön. Esiintymisiä on ollut vain muutama. Koronan takia on peruuntunut suurin osa keikoista ja tapahtumista.

Alkuvuonna ennen koko koronahässäkkää ehdin 15.2. käydä vetämässä Tampereella Elävän Kirjallisuuden Festivaalin open mic -tapahtumassa parit runot livenä Työväenmuseo Werstaan upeassa miljöössä. Tampereella on aina mukava käydä.

Toinen iloinen alkuvuoden yllätys oli rock-sivusto Desibeli.netissä ilmestynyt Mika Rothin kirjoittama arvio romaanistani Ja kahdeksantena päivänä (2019, Enostone):

”Monille Kiss on aina ollut maailman suurin rock-bändi (ainakin jos huomioidaan vuodet 1974-1975), vaikka legendaarisen ryhmän tempaukset ja peliliikkeet ovat olleet toisinaan vähintäänkin kummastusta herättäviä. Mika Kivelä mitä selvimmin rakastaa New York Cityn suuria maskimiehiä ja hänen kirjoittamansa fiktiivinen tarina bändin toisesta tukijalasta hakee vertaistaan. Eikä vain sen takia, että tapahtumien keskipisteenä toimii Suomen Turku. Lukija pääseekin uskomattomaan, vuoristoratamaiseen kyytiin, josta kannattaa vain nauttia ja nostaa aivot narikkaan.”

Myös myöhemmin syksyllä ilmestynyt Kaaoszine.fi -sivuston arvio oli mannaa. Oli mukava huomata, että vaikka kirjan ilmestymisestä oli jo kulunut tovi, se edelleen huomioitiin. Nikki Jääsalmi oli sisäistänyt missä romaanissa oli kyse:

”Sen enempää paljastamatta on kerrottava, että tarina kasvaa loppua kohden ja kirjan kanssa aika kuluu kelloon katsomatta. Kirja sopii kaikille, mutta parhaiten se varmasti avautuu ihmisille, jotka kokevat kirjoittajan lailla rock ’n’ rollin itselleen läheiseksi taiteen tai viihteen muodoksi. Itse olen täydellinen lukija kirjalle; olen suuri rockin ja Kissin ystävä, asun Turussa, olen suurin piirtein saman ikäinen tarinan päähenkilön kanssa ja pystyn hyvin samaistumaan hänen elämäänsä. Kirja on varsinainen rock ’n’ roll-romaani, vaikka ei tarina ei sinällään pelkkään musiikkimaailmaan sijoitukaan. Jos kaipaa elämäänsä realistista eskapismia, niin tämä kirja on oiva vaihtoehto mille vain.”

Korona teki melkoisesti hallaa esiintyville taiteilijoille. Oma toimeentuloni ei ole ollut koskaan pelkästään ns. taiteellisten tekemisteni varassa. Eli itse en suoranaiseen hätään joutunut tilanteen johdosta. Surullisena kylläkin seurasin usean kollegan ahdinkoa. Samoin harmittelin kaikkien niiden puolesta, jotka julkaisivat teoksensa tänä vuonna. Promotoinnille ja esiintymisille piti löytää uusia kanavia. Nettiinhän kaikki poteroituivat, tekivät streamikeikkoja ja YouTube-videoita.

Kuvasin kotioloissa muutaman kirjallisen videon. Järjestimme myös Enostone kustannuksen Kalle Niinikankaan kanssa rennon Insta-liven, jossa turisimme kirjoista, kirjoittamisesta, rockmusiikista ja totta kai koronakriisistä. Pienistä teknisistä ongelmista huolimatta Insta-livestä jäi välitön ja hyvä fiilis. Ei se aitoa kohtaamista voita, mutta onpahan hyvä korvike.

Alla ensimmäinen ”kaikki kotona -videoista”, joita kuvasin kaikkiaan kevään ja kesän aikana kolme. Loputkin videoista on nähtävillä edelleen YouTube -kanavallani.

Toukokuun lopulla pääsin mukaan lavarunoelokuvaan. Leffakuvaukset järjestettiin Turun ylioppilasteatterilla, jossa kävin lataamassa oman suoritukseni aamuvarhain ennen päivätyöni alkua. Mukana taltiointia toteuttamassa olivat Kirjan Talo, Brave Teddy, Åbo Lit, Runoviikko & Turun ylioppilasteatteri. Elokuvan ensi-ilta oli Turussa 8.7. Kino Dianan kankaalla.

Post korona -lavarunoelokuvassa ovat mukana itseni lisäksi turkulaiset runoilijat Susinukke Kosola, Hanna Storm, Jouni Teittinen, Mia Rönkä, Tapani Kinnunen, Juha Kulmala, Virpi Vairinen, Sampo Sihvola, Ahmed Zaidan, Kalle Talonen & Nenä sekä Esa Hirvonen. Oma osuuteni pidennettynä versiona alla. Mukana videossa ovat myös leikkauspöydälle jääneet pari runoa.

Kesän saapuessa oli pakko päästä ulos aurinkoon tapaamaan ystäviä. Samalla saattoi heittää pienimuotoisen runokeikan. Jo muutaman vuoden satunnaisesti esiintynyt runouden superkokoonpano KKK (Kinnunen, Kivelä, Kulmala) esiintyi keskellä kauneinta kesää 27.6. Turussa yksityiskeikan muodossa pienessä piknik-tapahtumassa.

Syksyllä kävi selväksi ettei kirjamessuja kyetä järjestämään koronatilanteesta johtuen. Tai toki Helsingin messut pidettiin virtuaalisina verkossa. Ei se kuitenkaan ole sama asia. Siinä ei paljon istuttu kirjailijakollegan kanssa messuravintolassa vaihtamassa kuulumisia. Keskityin lokakuusta joulukuun loppuun asti täysipäiväisesti kirjoitustyöhön Suomen Kulttuurirahaston Varsinais-Suomen rahaston myöntämän kolmen kuukauden työskentelyapurahan turvin. Näppäimistö sauhuten olen kirjoittanut kolmannen romaanini käsikirjoitusta. Tammikuun alussa laitan jälleen housut jalkaan ja palaan päivätyön pariin. Kirjoittaminen jatkukoon öisin.

Ensi vuonna täytän 50 vuotta. Vuoden 2021 aikana juhlin myös 30-vuotista kirjailijauraani. Kaikki alkoi vuonna 1991. Runoni painettiin ja julkaistiin silloin ensimmäisen kerran, Nuori Voima -lehden numerossa 2/91. Ensi syksynä ilmestyy juhlavuoden kunniaksi kymmenes runokokoelmani. Sitä kohti on hyvä tähdätä.


Mika Kivelä
Turun Katariinanlaaksossa 31.12.2020

Vuosi 2018 vetelee viimeisiään ja on perinteisesti aika kurkata mitä tuli tehtyä. Vuosi alkoi tammikuussa esiintymisellä Raision kirjastossa. Edellisenä syksynä alkanut Poliisin eristämä runokiertue huipentui ja samalla päättyi esiintymiseen Raisiossa. Etukäteen hermoilin tulisiko paikalle ketään, mutta hermoilu osoittautui turhaksi. Raision kirjaston osaava ja mainio henkilökunta oli mainostanut tapahtumaa laajalti aina Turun Sanomia myöten.

   Valmistautessani keikkaan takahuoneessa vissyä lipittäen kuulin kuinka kirjaston väki kantoi yläkerrasta lisää tuoleja paikkojen täyttyessä jo hyvissä ajoin ennen h-hetkeä. Samalla sain kuulla, että minut kuljetetaan estradille takaoven kautta, koska väkeä oli niin paljon, että en mahtuisi kulkemaan kirjastosalin läpi. Eli hermoiluni oli ollut turhaa. Yleisössä oli mukavasti myös muutamia tuttuja kasvoja, mikä ilahdutti hermoilevaa runopoikaa. Itse tilaisuus sujui rattoisasti. Kerroin kirjoittamisestani, kirjoistani, luin runoja ja keskustelin sekä vastailin aktiivisen yleisön esittämiin kysymyksiin. Minulta esimerkiksi tivattiin, että miksi aina pitää käyttää niitä kirosanoja. 🙂  Vuoden eka keikka oli menestys.  Siitä oli hyvä lähteä.

   Maaliskuussa suuntasin esiintymään Saloon. Salo Livestreamin vieraana esiinnyin Kahvila Wilhelmiinassa. Koko homma kuvattiin ja lähetettiin nettiin suorana streamina. Myös itse kahvilaan oli saapunut paikalle uteliasta ja kiinnostunutta väkeä. Tulinpa kaiken kirjallisuushöpinän lisäksi juontaneeksi myös sanavisailua yhdessä SaloLivestreamin vetäjän Ilkka Kontturin kanssa. Olo oli kuin Jorma Pulkkisella Ruutuysiä vetäessään 80-luvulla.

   Heti Salosta palattuani esiinnyin Lounais-Suomen Kirjailijoiden perinteikkäässä Sinisen hämärän kirjallisessa iltapäivässä Turun Brinkkalan talossa. Tapahtumassa kirjailijat kertoivat tuotannostaan ja lukivat otteita teoksistaan. Tunnelmaltaan hieno kahvin ja pullan tuoksuinen tapahtuma.

   Vaikka en vuonna 2018 julkaissut yhtään kirjaa, olin mukana kahdella julkaistulla levyllä. Ensin Taudinkuva -yhtyeen kolmannella albumilla ilmestyi kappale nimeltä Tästä kuopasta tulee hauta. Kappaleessa on yhdistetty kaksi kirjoittamaani runoa. Runot nimeltä Kuoppa ja Kakku nivoutuvat kappeleessa yhteen. Runot ilmestyivät alunperin kokoelmassani Dumdum (MKK 2012).  Taudinkuvan Mikael Öhman, Sami Liuhto ja kumppanit ovat mestarillisesti yhdistäneet runouden ja musiikin. Olen erittäin ylpeä ja iloinen, että yhtye valitsi tekstini mukaan levylle. Taudinkuva on ainutlaatuinen yhtye, johon kannattaa tutustua.

Kuuntele kappale linkistä:

Tästä kuopasta tulee hauta (säv. Mikael Öhman san. Mika Kivelä)

   Jo toukokuussa juhlittiin seuravan levyn julkkareita Turussa Bar Ö:ssä. ÄÄNIÄ LÄNNESTÄ – turkulaisia runoilijoita Säkeet-orkesterin kanssa keikoilla 2015-2016 -tupla-cd ilmestyi.  Turkulainen lavarunous tallentui jälkipolville sellaisena kuin se parhaimmillaan on….äänekästä, outoa, herkkää ja elävää!

Levyä on muuten edelleen saatavissa esim. Levykauppa Äx:stä huokeaan reilu kympin hintaan. Se on aika halpa hinta näin kovasta tuplasta:

Levykauppa Äx – Ääniä lännestä

   Julkkareissa pääsin vetämään Säkeet-orkesterin kanssa. Runoilijana mikään ei ole hienompaa kuin esiintyä näiden taitavien muusikoiden kanssa. Ja mikä parasta…näitä esiintymisiä ei koskaan harjoitella etukäteen. Livetilanteessa on aina vaaran tuntua. Jokainen keikka on uniikki. Alla kuvia keikasta (Kuvat: Sirpa Kivelä). Säkeet orkesterissa soittavat: Otso Helasvuo, Sini Palokangas, Antti Saarinen ja Pekka Tolonen. Upea porukka! My band!

 

  Edeltävänä syksynä multa kysyttiin baarikeikan jälkeen: ”Miksi sä et esitä koskaan sun vanhoja runoja? Lausteen aikaista kamaa.” Päätin järjestään kysyjille yksityiskeikan kesäkuun alussa aurinkoisessa, mutta tarkkaan salatussa paikassa Turussa. Puistokeikalle pääsivät vain harvat ja valitut…ja tietysti se yksi ukko, joka tuli ihmettelemään metelöintiä 🙂

   Vanhoja runoja harvemmin tosiaan tulee esittäneeksi. Siihen on täysin järkeenkäypä selitys. Uudet tuntuvat aina paremmilta. Mutta kiva huomata, että joku tykkää niistä vanhoistakin. Juuri niistä nuoren ja vihaisen miehen kirjoittamista.

   Käydessäni alkuvuodesta Salossa sovimme järjestävän tahon Ilkka Kontturin kanssa, että seuraavalle keikalle voisin tuoda mukanani suuremmankin porukan turkulaisia kirjailijoita esiintymään salolaisille. Kesäkeikka helteisellä Salon torilla toteutui 21.7. kun Elina Salo, Eeva Siivonen, Juha Kulmala, Tapani Kinnunen ja allekirjoittanut valloittivat noin 27 asteen helteessä Salon kesätorin.

   Tapahtuman järjesti Salo LiveStream ja koko show näytettiin jälleen streamina netissä. Nettikatsojia on kertyi yli 10 000.

    Elokuussa vedin keikan vielä Säkeet-orkesterin kanssa kotiluola Ö Baarissa Turku Öpen Mic -illassa. Bar Ööööön open mic -illat ovat matalankynnyksen runotapahtumia. Jos et koskaan ole käynyt liverunoa seuraamassa, aloita Öööstä. Tai jos olet kirjoittanut pöytälaatikon täyteen timattista lyriikkaa, käy lataamassa ne kaiken kansan kuultaviksi Ööössä. Lava on näissä illoissa vapaa tuleville Mellereille, Saarikoskille tai vaikkapa Tabermanneille. Jännä muuten huomata ero vanhan koulukunnan jäärien (kuten minä) ja uusien kykyjen välillä. Vanhat tyypit lukevat tekstinsä kirjasta tai paperilta, mutta uudet kyvyt kaivavatkin esiin kännykän.

   Kun vuosi kääntyi pitkälle syksyyn, oli jäljellä vielä Turun Kirjamessut. Messuilla on aina yhtä mukavaa esiintyä kuin tavata kirjailijakollegoita messuravintolan pöydässä oluttuopin äärellä. Eikä vuoden 2018 messut tehneet poikkeusta. Samalla tämän kaiken keikoilla käymisen ja ravintolassa istumisen ohessa olen kirjoittanut sekä proosaa että runoja. Mutta niistä ei hiiskuta vielä. Ensi vuoden puolella sitten, kun niiden tiimoilta on jotain kerrottavaa.  Vuosi 2018 oli hyvä, mutta vuodesta 2019 tulee vielä parempi.

Turun Katariinanlaaksossa 29.12.2018
Mika Kivelä

 

 

On perinteisen vuosikatsauksen aika. Mitä jäi käteen? Värisuora vai pelkkä luu? Tein vuonna 2016 syrjähypyn runouden maailmasta proosan puolelle. Olin saanut muutamia vuosia kuulla useammasta suusta, että runot eivät kiinnosta ketään. Jos ryhtyisin kirjoittamaan proosaa ja saisin aikaan romaanin, taivaan portit aukeaisivat ja neitsyet lankeaisivat eteeni polvilleen.

Olen julkaissut ja kustantanut vuodesta 1996 lähtien runokirjani itse. Toki olen rinnalla proosaakin kirjoittanut, mutta tein jo varhain päätöksen. Päätöksen, joka pitää edelleen. Runouteni julkaisen ja kustannan itse. Siihen ei tarvitse yhdenkään kustantajan tunkea tahmaisia näppejään. Sen sijaan proosa lähes vaatii kumppanikseen näitä näppäriä sormia.

Vuonna 2016 ilmestyi esikoisromaanini Elukkavaunu mainion ja työteliään Kirjokansi kustantamon avittamana. Oli siis se hetki, kun minusta tuli lopultakin oikea kirjailija. En ollut enää mikään jonninjoutava turhanpäiväinen omakustannerunoilija. Arvostus kasvaisi ja rahaakin kuulemma alkaisi valua ihan eri tavoin kuin lyriikan pitkästä ja kuivasta lähteestä. Kuinkas kävikään. Kuvittelin tepastelevani kiiltonahkakengissä komein askelin esikoisprosaistina kirjamessuilla ja muilla kinkereillä pitkin punaisia ja kiiltäviä mattoja. Ei tapahtunut mitään. Jopa esiintymiset ja keikatkin lähes loppuivat, kun en enää kelvannut mukaan runoiltoihin ja runoilijoiden pöytiin. Mokama prosaisti, takinkääntäjä! No, eivät runopiirit sentään hylänneet, ystävät olivat siellä missä ennenkin. Mutta itsestäni tuntui, että en romaanini kanssa enää istunut mukaan tapahtumiin. Eikä romaanikirjailija Kivelää kutsuttu uusiin prosaistien pöytiin.

Vuosi 2017 alkoi tulevan runoteoksen viimeistelyllä. Taittoa, oikolukua ja kaikkea sitä mikä tekee ihmisen hulluksi ja lopulta vainoharhaiseksi oman työnsä tarkoituksesta. Päätin julkaista kaikki runoni vuosilta 2010 – 2017 samoissa kansissa, ja vieläpä kovissa kansissa. Proosani kustannustoimittaja sanoi ideaa täysin hulluksi. Ei olisi mitenkään taloudellisesti järkevää kustantaa liki 200-sivuista kovakantista runojärkälettä. Tämän kuullessani tiesin olevani oikealla tiellä.

Kirja oli painovalmiina jo keväällä, mutta päätin odottaa syksyyn. Kesäauringon lämmittämät illat eivät ole oikea aika julkaista kirjoittamani kaltaista kamaa. Kevään myötä kävin esiintymässä 12.3. Turussa perinteisessä Sinisen hämärän kirjallisessa iltapäivässä sekä 22.5. Somerolla Unto Mononen -iskelmäraadissa. Mukavia taukoja tekstin viimeistelyn lomassa. Somerolla tutustuin myös legenda Risto Rasaan, hieno mies, upea runoilija.

Poliisin eristämä alue, runot 2010 – 2017 ilmestyi syyskuussa. Oli hetki palata runouden kentälle. Proosan pariin eksyneen tuhlaajapojan paluu! Poliisin eristämä runokiertue alkoi viikko ennen kirjan ilmestymistä 16.9. Juha Kulmalan Ränttätänttän julkkareista Bar Ö:stä Turusta. Omat julkkaribileeni juhlittiin samassa mestassa tasan viikko Kulmalan kirjan ilmestymisen jälkeen. Molemmissa illoissa tupa oli täysi. Turku ei saanut tarpeekseen runoudesta. Oloni tuntui melko siunatulta.  Julkkareissa esiintyivät arvostamani runokollegat ja rakastamani ystävät. Tapani Kinnunen avasi illan spontaanilla puheella. Tapasimme Kinnusen kanssa ensimmäisen kerran vuonna 1997 Briardin keikalla. Sen jälkeen on tapahtunut paljon painokelvotonta. 😉

Olin jo yli kymmenen vuoden ajan heitellyt ilmaan yhteistä esiintymistä bassotaiteilija Ray Diamondin kanssa. Nyt julkkareihin toteutimme pitkään ja hartaasti vaalitun projektin. Poliisin eristämä runoshow oli jotakin ainutkertaista. Koska esiinnyimme aidoissa poliisiunivormuissa, meidän piti saada lupa Lounais-Suomen poliisilaitoksen poliisipäälliköltä touhullemme. Lupa heltisi. Poliisi on pop!

Lokakuussa tallustelin upouuden runokirjani kanssa Turun Kirjamessuilla. Olo oli huomattavasti helpottuneempi ja kotoisampi kuin vuotta aikaisemmin, kun kuljin käytäviä romaani kainalossa. Ihmiset halusivat kuulla runojani ja jopa ostaa kirjaani. Helsingin messut sen sijaan eivät tälläkään kertaa pieraissetkaan suuntaani. Olen siellä yhden kerran käynyt vuonna 2015, kun voitin Indie Book Awards -palkinnon. Silloinkaan eivät päästäneet lavalle asti vaan  palkinto jaettiin minulle ja muille palkituille narikassa, hah. No, narikassa oli huomattavasti enemmän jengiä kuin samaan aikaan suurella lavalla seinän takana.

Kun kirja on ulkona, sitä alkaa vainoharhaisesti pelätä sen puolesta. Huomaako kukaan, että moinen lätty on edes olemassa.? Harva tulee ajatelleeksi kuinka paljon työtä yhden ainoan runokokoelman eteen tehdään ja useimmiten ilman korvausta. Tähän työhön suhtautuminen pelkällä olankohautuksella loukkaa tekijää enemmän kuin mikään. Harva sitä tajuaa. Kiitos ja kunnia ovat mukavia, mutta katteettomat selkääntaputtelijat voivat pysytellä luolissaan. Lupaukset on tehty pidettäviksi. En sano nimiä, mutta kyllä te tiedätte itse.

Back in the Saddle, huusi Steven Tyler vuonna 1976 ja yli neljäkymmentä vuotta myöhemmin musta tuntui samalta. Olen nöyrä, mutta enää ei tarvitse kumarrella ketään. Olen vuosia esiintynyt kapakoissa lukemassa runoja humalaisille. Ei siinä mitään. Hauskaahan se on ja palaute yleisöstä monesti välitöntä ja rehellistä. Vuodesta 2015 lähtien olen esiintynyt myös kirjastoissa. Näiden kirjastokeikkojen myötä itselleni on avautunut kokonaan uusi tapa esiintyä. Jutustelua, kerrontaa ja tarinaa runoistani, kirjoistani. Tänä vuonna olen ehtinyt käydä Someron kirjastossa ja Turun Nummen kirjastossa. Molemmat kerrat ovat olleet antoisia ja varsin mukavia. Alkuun mietin tuleeko sisältäni juttua 45 minuutin ajan, kun normaalisti kapakkakeikat kestävät noin vartin. Jos joku on jaksanut lukea tätä tänne asti, voi varmasti todeta, että jauhantaa riittää :). Tammikuussa 2018 esiinnyn vielä Raision pääkirjastossa. Iso kiitos kuuluu näiden kirjastojen henkilökunnalle. Suomen kirjastolaitos on maailman paras!

Marraskuussa oli vuorossa Runoviikon keikka Turussa. Äänivaltaklubilla promotoitiin vuoden 2018 alussa ilmestyvää turkulaisen lavarunouden livelevytystä, jolla on suuri kunnia olla mukana. Runoilijana on aivan uskomatonta päästä heittämään improvisoitua keikkaa bändin kanssa. Säkeet-orkesteri osaa hommansa ja heidän kanssaan on upeaa esiintyä. Muistan joskus vuosia sitten menin ihan normaalille runokeikalle ja Esa Hirvonen ilmoitti minulle, että vedät sitten bändin kanssa. Tuli aika puskista, mutta jumalauta oli hienoa. Alla olevat kuvat on napannut Äänivaltaklubilta Mikael Soininen.   These Boots!

 

Syyskuussa istuin turkulaisen panimoravintola Koulun pöytään keskustelemaan Marko Laihisen kanssa. Juttutuokio julkaistiin joulukuussa Voima-lehdessä:

”Millaista kuvaa rikollisuus piirtää ihmisestä?
Aihe on siten tuttu, että isäni oli poliisi, ja suvussa on ollut vanginvartijaa ja rajavartijaa, mutta myös linnakundeja. Olen runoillani pyrkinyt purkamaan rikollisuutta, aina pitää ajatella sitä ihmisyyttä ja rikollisuuteen johtaneita tarinoita siellä taustalla. Toki huonot valinnat syövät ihmisestä empatiakykyä ja rikollisuus ruokkii rikollisuutta.”
_____________________________________________________________________________________________

Kirja kulkeutui myös Aleksis Salusjärven kautta Sami Liuhdolle, joka kirjoitti Kiiltomatoon arvostelun, josta hämmästyin itsekin:

”Poliisin eristämä alue esittelee monipuolisen tekijän, melko varmasti monipuolisemman kuin tekijä itsekään aavistaa.”

____________________________________________________________________________________________

Ilkka Lappi kirjoitti Aamuset-lehteen:

”Useissa runoissa on rujoa kauneutta. Niissä kukkii väkivalta ja laitapuolen kulkijoiden arki. Kivelä käsittelee yhteiskunnan normien ulkopuolella kulkevien hahmojen elämää ymmärtäväisesti. Toisaalta tarjolla on runoja keskiluokkaisemmastakin arjesta, jonka pienistä hetkistä löytyy myös kauneutta.”

______________________________________________________________________________________________

Susu Petal totesi kirjasta Kirjallisuuden ystävät -sivustolla:

”Kivelä ei säästä itseäänkään, runoista löytyy itseironiaa, itselle nauramista. Kivelää pidetään osana turkulaista katurunoutta, mutta mielestäni juuri tuo itsensä alttiiksi pistäminen runoissa osoittaa, että hän on enemmän tai jotain muuta.”

_____________________________________________________________________________________________

Myös Teemu Helle sivusi kirjaa arvioimalla sen Dumdum-osuuden blogissaan:

”Dumdumit ovat luoteja, jotka räjähtävät osuessaan kohteeseensa.
Niin tekevät runotkin.
Suosittelen näitä Mika Kivelän luoteja. Ne löytävät helposti kohteisiinsa.”

_____________________________________________________________________________________________

Eihän moisista arvioista voi olla kuin kiitollinen. Kukaan ei kirjoita ja julkaise kirjoja vain itselleen, enolleen ja koiralleen. Pöytälaatikot ovat täynnä unelmia. En ole koskaan niin yksin kuin kirjoittaessani. Hyvä niin. Mutta kirjan ilmestyessä en halua enää olla huomaamaton. Ei kukaan halua.

Loppuvuoden olen keskittynyt kirjoittamiseen. En ole ottanut kerrasta opikseni vaan olen sortunut tänä aikana väkertämään jälleen proosaa. Uusi romaanikäsikirjoitus on valmistumassa. Itse en edelleenkään sitä julkaise, mutta jos joku suuren kustantamon iso kiho innostuu, se voi kenties jonain päivänä ilmestyä. Sitä ennen lukekaa runoja!

Olkoon vuosi 2018 teille kaikille hyvä.

Mika Kivelä
Turun Katariinanlaaksossa 29.12.2017

 

Perinteisesti on aika summata mennyt vuosi. 2016 oli suurten muutosten aikaa omassa kirjailijakuplassani. Hyppäsin runouden maailmasta proosan kyytiin kohti suurta tuntematonta suurin toivein. Julkaisin esikoisrunokokoelmani Revittyjä sivuja vuonna 1996 ja nyt kaksikymmentä vuotta ja kymmenen runokirjaa myöhemmin olin vuoden 2015 lopussa siinä tilanteessa, että olin kirjoittanut ja julkaissut parhaiten menestyneen, myyneen ja myös Indie Book Awards -kilpailussa ykkössijalla palkitun runoteokseni Räkäkännirakkautta. Tein myös vuonna 2015 viisitoista hikistä keikkaa sisältäneen Räkäkännikiertueen.

Vuoden 2016 alussa työantajani oli tullut siihen tulokseen, ettei kaivannut palveluksiani hetkeen ja päätti lomauttaa minut kolmeksi viikoksi. Tämän kolmen viikon aikana kaivoin vanhan, alunperin vuonna 2007 kirjoittamani, romaanikäsikirjoituksen esiin ja kirjoitin koko roskan uusiksi kahteen kertaan.

Runouteni olen julkaissut ja kustantanut itse. Romaanin suhteen tein jo kaksikymmentä vuotta sitten päätöksen, että jos sellaisen joskus kirjoitan, en sitä omakustanteena tee. Jos ei kustantajaa olisi löytynyt, kässäri olisi saanut jäädä saunan pesän sytykkeeksi. Kun lähdin etsimään kirjalle kustantajaa, päätin tarjota sitä ainoastaan tahoille, joita en entuudestaan henkilökohtaisesti tuntenut. Päätös, joka takasi, että tekstin pitää itsessään puhua puolestaan. Ei sen kenen pöydässä olen istunut tai jättänyt istumatta.

Helmikuun 1. päivä allekirjoitin kustannussopimuksen Kirjokansi-kustantamon kanssa. Elukkavaunu ilmestyi huhtikuussa. Julkistamistilaisuus pidettiin Turussa Kirjakahvilassa 18.4. Hieno ja intiimi tilaisuus, jonne saapui suuresti arvostamiani ystäviä ja kollegoja. Aamuset-lehden Ilkka Lappi käväisi haastattelemassa julkkarihumussa ja samalla Elukkavaunu oli nytkähtänyt liikkeelle suurin odotuksin.

Olen aina runoilijana saanut kuulla, että mikset kirjoita romaania. Eihän kukaan runoja lue. Hmm, eikö? Sanoja ei tajua runouden merkitystä yhtenä maailmaa koossa pitävänä voimana. Romaanikirjailija saa kuulemma enemmän huomiota, rahaa ja palstatilaa. Voi olla että tämä hokema oli saanut itsenikin uskomaan siihen. Tiesin kirjoittaaneeni hyvän kirjan. Kirjoittaessa en kumarrellut kuvia, enkä laittanut kirjoittamiselleni mitään estoja. En moraalisia rajoitteita. Annoin tekstin viedä ja niinhän se veikin. Tarinasta tuli hauska ja hävytön veijaritarina. Sen kirjoittaminen oli myös hauskaa ja toivon, että sen lukeminen saa suupielet hymyyn. Turun Sanomissa ilmestyi Kimmo Rantasen kritiikki 19.5. ja olin valmis kertomaan kirjastani kovaan ääneen koko maailmalle.

Kesäkuussa kävin antamassa haastattelun Auran Aaltojen Merirosvoradio-ohjelmassa ravintolalaiva Katarinan kannella. Aurinkoisen päivän mukava juttutuokio toimittaja Eero Karisalmen kanssa on kuultavissa täältä:

Auran Aallot: Mika Kivelän teksteissä kaikuu ja maistuu Turku, jopa kaupungin katuojat.

Kesän jälkeen huomasin, ettei romaanin myötä ollut enää kovin helppoa löytää esiintymistilaisuuksia. Yli kaksikymmentä vuotta runopiireissä pyörineenä oman runokiertueen järjestäminen ei ollut kovinkaan vaikeata, mutta Elukkavaunun kanssa ei runokeikoille enää ollutkaan asiaa. Rintaa röyhistellen olin kuvitellut tallailevani Turun ja Helsingin kirjamessujen lavoilla romaanikirjailijana, mutta molemmat messut näyttivät kintaalla tekemisilleni. Johtuu tietysti siitä, ettei kustantajallani ollut maksettuna kallista osastoa kinkereissä. Sain toki kutsun Turun Runoviikon ja Esa Hirvosen ansiosta Turun messuille runokeikalla. Olin turhautunut, koska olin valmis esittelemään Elukkavaunua, mutta se ei tuntunut kiinnostavan tapahtumajärjestäjiä. Toki mielelläni esiinnyin Varsinais-Suomen runokimarassa Turun messukeskuksessa 2.10. , mutta ei ollut plakkarissa uusia runoja, vain runotilaisuuteen kelpaamatonta proosaa, perkele!

Runokokoelmani Sääriluut ristissä ilmestymisestä oli kulunut tarkalleen 15 vuotta. Unohdettakoon proosa ja runoiljan viitta harteilla päätin vetää juhlakeikan kirjasta, joka oli oma läpimurtoni runouden saralla. Kirja, jossa löysin oman lyyrisen ääneni. Turun kirjamessuilla oli hyvä meininki ja tunnelma kuten aina on ollut. Aivan kommelluksitta ei oma keikkani kuitenkaan sujunut. Runohuone on loistava idea, mutta täysin intiimiä siitä ei kaiken markkinahumun keskellä ole tietenkään onnistuttu luomaan. Huomasin muutaman ennen itseäni esiintyneen runoilijan tuskailleen suuremmista messuhalleista kaikunutta hälinää. En antanut sen häiritä omaa esitystäni. Runouteni on ollut aina paikoin pahatapaista ja äänekästä, etenkin Sääriluut ristisssä -kokiksen muutamat tekstit. Keikka sujui hyvin ja yleisö tykkäsi. Ilokseni esiintymisen loppupuolella laitoin merkille, että itse Jenni Haukio turvamiehensä kera ilmaantui varsin vauhdikkaasti paikalle seuraamaan esitystä. Hyvin pian tajusin Haukion ja turvamiehen ilmeistä, ettei ihailu ollutkaan täysin varauksetonta. Aloittaessani viimeisen runoni mikrofonista oli kadonnut ääni.

Loppuvuodesta pääsin viimeinkin tapahtumaan, jossa sain puhua romaanistani. Lounais-Suomen kirjailijat ry:n Lounaasta tuulee -illassa minun ei tarvinnut lukea runon runoa, vaan sain puhua Elukkavaunusta sydämeni kyllyydestä. Hieno tilaisuus Bar Ö:ssä Turussa. Olen tottunut vuosia esiintymään runoilijana, esittämään runoutta. Sen tekemiseen on varmasti muotoutunut omat maneerit ja rituaalit. Nyt jouduin ottamaan lukulasit mukaan 😉

Vuosi tuotti kahdenlaisia tuntemuksia. Minulla ei koskaan ole ollut suuruudenhulluja kuvitelmia työstäni kirjailijana. Minulla on vahva näkemys omasta tekemisestäni ja sitä seuraan välittämättä siitä mitä muut sanovat. Kirjan ja kirjailjan kohdalle kaikkein pahinta on vaikeneminen. Elukkavaunu otettiin vastaan hienosti. Sain paljon positiivista palautetta kirjasta, mutta toisaalta keikkailun ja esiintymisten väheneminen yllätti.
Tänä vuonna 2017 julkaisen runoteoksen, joten jedin paluu runoestradeille toteutunee.
Seuraava romaanikin on ajatuksen asteella työstettävänä. Se vain vaatii oman aikansa.

Vuosi 2016 oli hyvä. Olkoon 2017 parempi!

Rakkaudella Turussa 1.1.2017

Mika Kivelä

Vuoden viimeisenä päivänä katse suuntautuu niin menneeseen kuin tulevaan. Vuosi 2015 toi tullessaan monta iloista yllätystä, joista nyt muistelen tässä muutamia.

Kun loppuvuodesta 2014 työstin Räkäkännirakkautta-runokokoelman käsikirjoitusta Tapani Kinnunen ehdotti, jos hän voisi kirjoittaa tulevaan teokseen esipuheen. Olin erittäin otettu. Melkoinen kunnia.

Turun Hannunniitussa kirjoitetussa esipuheessa vilahtavat mm. Pete Malmi, Angela & Andy McCoy, Remu, Albert Järvinen. Mitenkö nämä heebot liittyvät runouteeni? Se kannattaa käydä itse kurkkimassa kirjan sivulta 5.

”Pikkusieluisuus on jossain ihan muualla kuin Kivelän betonin, kalman ja pimpsan tuoksuisissa säkeissä.”

 

Runouslehti Tuli & Savu oli julkaissut loppuvuodesta 2014 sivuillaan kolme tulevan kokoelman runoa: Jos meistä ei ole, Mustavalkoinen mies ja Kuin Mickey Rourke. Lehden silloinen päätoimittaja Jouni Teittinen valitsi kyseiset runot lähettämästäni nipusta lehden Työ & väkivalta -teemaiseen numeroon. Paremmin ei olisi voinut valita. Samaiset runot liimautuivat tiiviisti mukaan myös tulevaan keikkasettiini.

 

Julkkaribileet pidettiin Ravintola Portissa 21.3. Turussa. Esiintymään lupautui joukko eturivin runoilijoita & muusikoita, hyviä ystäviä;Tapani Kinnunen, Esa Hirvonen, Juha Kulmala, Kalle Talonen, Helianne Kallio, Sami Liuhdon taudinkuva, Willie & The Goodsouls. Mukava oli nähdä myös yleisössä paljon tuttuja naamoja vuosien varrelta. Hieno ilta!

 

Ennen julkkaribileitä otin varaslähdön 25.2. Nummen kirjastossa Turussa. Iso kiitos kuulu Maikku Alangolle ja koko kirjaston väelle, jotka mahdollistivat mukavan rupattelutuokion lukijoiden parissa. Nummen kirjastossa luin myös kokoelman nimikkorunon ensimmäisen kerran livenä. Yleisön pyynnöstä!

 

Kirjasta ilmestyi vuoden mittaan asiantuntevat kritiikit Turun Sanomissa, Aamuset -lehdessä, Salon Seudun Sanomissa , Jokken runonurkassa ja pomon blogissa. Nykyään palstatilasta kilpailee moni muukin kirja ja huomattavasti tunnetumpikin kirjailija, ei voi olla muuta kuin tyytyväinen kaikesta palautteesta.

Huhtikuussa kävin Radio Robin Hoodissa turisemassa kirjasta ja soittelemassa musiikkia Harri Kumpulaisen vieraana. Robin Hoodin taajuuksillakin kuultiin kunnon rokkia, kun soitatin Kissin Cold Gin -kappaleen, jonka pätkä muuten toimii myös kirjani mottona:

”It´s cold gin time again. You know it´s the only thing that keeps us together.”  – Ace Frehley

Erittäin hyvin jäi mieleen myös Kuka Barin keikka Runoviikko Openissa 24.4. Nousin lavalle neljänkymmenen asteen kuumeessa ja lähes ääneni menettäneenä. Ei ehkä se vuoden paras keikka, mutta toki ainutlaatuinen kaikessa karmeudessaan.

 

Kohokohtia oli myös elämäni ensimmäinen runokeikka Helsingissä Kiitos Harri Hertellille ja Helsinki Poetry Connection -porukalle. Esiinnyimme Jorma Vakkurin kanssa ns. esirunoilijoina illan avomikittäjille. Helsingin runomeininki maistui erittäin hyvälle. Olutravintola Kiiskessä sai muuten erittäin hyvää Robert Plantin pojan omistaman pienpanimon panemaa olutta.

Elokuussa palasin Helsinkiin Runokuu-festivaalille. Keikkapaikkana oli Kansallisteatterin Lavaklubi, jossa ennen esiintymistä  Aleksis Salusjärvi haastatteli minua kysyen kirjaani viitaten: ”Onko enää toivoa?” Klubilla oli kuuma ja kostea tunnelma. Tupa oli ääriään myöten täynnä, kun vedin runot Jos meistä ei ole ja Lopetin.

 

Kesän jälkeen suunnistin vanhaan ”kotikaupunkiini” Loimaalle. Olin kutsuttuna 9.9. kirjailijavieraana Loimaan pääkirjastossa. Yleisö oli kiinnostunut kirjoittamisesta, runoudesta ja kustantamisesta. Mukava oli myös nähdä pitkästä aikaa hyvää ystävää Loimaan omaa runoilijaa ja rokkaria Juha Kaarsaloa.

 

Lokakuun alussa luin runoja Turun Kirjamessuilla. Runohuoneen meininki oli kuten aina kiireinen ja tiivis. Muutaman minuutin pikakeikka oli intensiivinen. Muuten messuilla oli jälleen mukava törmätä tuttuihin, joista osaa en ollut nähnyt sitten viime messujen.

 

Vuoden isoin yllätys putosi lokakuun lopulla, kun puhelimeni pirahti.
Räkäkännirakkautta oli valittu voittajaksi Books On Demandin ja Image-lehden järjestämässä Indie Book Awards 2015 -kilpailussa. 23.10. tuli siis yllätysreissu Helsingin Kirjamessuille. Eka kerta näillä messuilla. Palkintojen jako ja kukitus. Mukava ja melko kiireinen päivä messuhälinässä. Oman seremonian lisäksi ostin Veikko Ennalan ”tiiliskivet” ja sainpa pyydettyä Seppo Lahtiselta omistuskirjoituksen Hammas-runokokoelmaan. Hieno reissu.

 

Loppuvuodesta pääsin vielä vetämään keikan Turun TVO-klubilla, jossa en vielä ollut ehtinytkään yrityksistä huolimatta poikkeamaan. Enkä mitä tahansa keikkaa vaan bändin kera. Säkeet-orkesteri eli Jarmo Ojala,  Antti Saarinen ja Pekka Tolonen rokkasivat ja mä karjuin päälle 🙂 Ilo oli huomata myös, että perinteet ovat kunniassa; uudellakin Teviksellä on pylväs keskellä esintymislavaa.

 

Ensi vuosi tuokoon tullessaan lisää hubaa meininkiä kaikille. Itsestäni tiedän varmaksi vain sen, että 29.1. olen keikalla Turussa yhdessä Tapani Kinnusen ja Sami Liuhdon taudinkuvan kanssa. Se on juhlakeikka; esikoiskokoelmani Revittyjä sivuja ilmestymisestä tulee kuluneeksi 20 vuotta.

29.01.2016 klo 18.30 Jymy-iltamat, Kulttuurikeskus Orpola, Mustionkatu 12, Turku
JYMY-ILTAMAT Turussa!

 

Turun Katariinanlaaksossa 31.12.2015, hah!
Mika Kivelä