Esittely

Mika Kivelä on Turussa asuva vuonna 1971 syntynyt kirjailija. Lähtölaukaus Kivelän runoudelle ammuttiin, kun Kalevi Seilonen valitsi runon Hiukset sekaisin julkaistavaksi Nuori Voima -lehdessä vuonna 1991. 90-luvun alkupuolella Kivelän runoja julkaistiin myös Tuli & Savu -runouslehdessä.

Vuonna 1995 Mika Kivelä osallistui Runo-Kaarina -kilpailuun ja sijoittui kahdeksan finalistin joukkoon käsikirjoituksella Revittyjä sivuja. Vaikka voittoa kisasta ei irronnutkaan, antoi kannustava palaute uskoa omaan tekemiseen. Kivelä julkaisi käsikirjoituksesta esikoiskokoelmansa vuonna 1996.

Kiivas julkaisutahti poiki 90-luvulla vielä kolme runokokoelmaa; Aivoja kaupan (1997), Kuu on kuollut (1998) ja Huone 3 (1999). Siirryttäessä 2000-luvulle Kivelän seuraava teos Sääriluut ristissä (2001) noteerattiin edellisiä kokoelmia näkyvämmin. Kari Levola kirjoitti Kiiltomadon arvostelussaan: ”Kivelän runotarinat kasvavat itseään isommaksi, karuksi, pimeänpuoleiseksi maailmaksi. Kivelän tyylitellyssä dramaturgiassa on parhaimmillaan tyyliä.”  Ville Hytönen jatkoi Tuli & Savu -lehdessä: ”Sääriluut ristissä muodostaa omintakeisessa ja rosoisessa tyylissään ehjän kokonaisuuden.”

Seuraava kirja Hirttosilmukan läpi (2003) vei edellisellä kokoelmalla alkaneen väkivaltateeman käsittelyn vielä pidemmälle. Kivelää alettiin tituleerata katurunoilijana ja hänen runoudestaan käytettiin termejä kuten splatterrunous ja kioskirunous. Samalla 2000-luvun alussa Kivelä oli alkanut keikkailemaan. Hän esiintyi Turun taideakatemian Runous estradille -kurssilla perustetun Likainen tusina -ryhmän kanssa sekä Nihil Interit ry:n Zorbas -porukan riveissä. Vuonna 2003 Mika Kivelä hyväksyttiin Suomen Kirjailijaliiton jäseneksi.

Valittujen runojen kokoelma Nyrkit puhuvat ilmestyi 2006 ja samana vuonna Kivelä esiintyi YLE TV1:n Runoraati-ohjelmassa Turun kauppatorilla grillijonossa kuvatussa videossa runollaan Kun kirjoitat runoja. Esitys herätti verkossa keskustelua. Johannes Knektman kirjoitti blogissaan: Löysin uuden inhokin…Mika Kivelän.” J.P. Sipilä puolestaan kommentoi Kiiltomadon keskustelupalstalla: ”Kivelällä oli onnistunut video ja ironinen runo.” Mika Kivelän tv-esiintyminen ei  jättänyt ketään kylmäksi. Itse ohjelmassa Jukka Virtanen tokaisi: ”Tää runoilija luulee itsestään liikoja.”

Vuonna 2006 Mika Kivelä alkoi järjestää Turussa Rehtorinpellonkadun TVO -klubilla Runo & Rock -tapahtumaa, joka keräsi runoilijoita ja muusikoita esiintymään legendaarisella Teviksellä. Kivelä toimi tapahtuman vetäjänä vuosina 2006-2012. Runo & Rockin yhteydessä pidettiin myös kirjanjulkistamisia. 2008 se toimi Markku Innon Kummalta puolelta muna paistetaan Turun julkkarikeikkana ja vuonna 2009 juhlittiin Tapani Kinnusen runokokoelmaa Amerikkalainen parranajo.

Mika Kivelän runoja on käännetty italiaksi suomalaista nykyrunoutta esittelevässä antologiassa Il limite della neve. La nuova poesia finlandese, kääntäjä Antonio Parente, (Mimesis Edizioni, 2011)

Haudattu ilmestyi 2010 ja Dumdum 2012. Teoksissa runoilija pohtii arkielämänsä ja runoilijaminänsä ristiriitaa ja omaa asemaansa kirjallisuuskentän marginaalissa. Jaakko Mikkola kirjoitti 1.9.2012 Turun Sanomissa: ” Syrjässä Kivelä ehkä onkin siitä valtavirrasta, josta käydään keskustelua seminaareissa ja runouslehtien palstoilla, mutta hän on kuitenkin raivannut itselleen vahvan aseman suomalaisen runouskentän laidalta ja on tunnustettu laajalti omaehtoisesta työstään.”

Mika Kivelä on julkaissut jokaisen kokoelmansa itse. DIY! Kivelän teokset ovat alusta loppuun, kansia ja taittoa myöten, runoilijan omaa kädenjälkeä. Omannäköistä kamaa. Mika Kivelän Räkäkännirakkautta ilmestyi helmikuussa 2015 ja teoksen esipuheessa Tapani Kinnunen kirjoittaa seuraavaa: ”Kivelä edustaa 2000-luvun duunarirunoutta, jossa kustaan kirjallisuussalongin verhojen taakse. Pikkusieluisuus on jossain ihan muualla kuin Kivelän betonin, kalman ja pimpsan tuoksuisissa säkeissä.” Räkäkännirakkautta voitti Imagen ja Books on Demand Finlandin järjestämän Indie Book Awards 2015 -kilpailun.

Huhtikuussa 2016 ilmestyi Kivelän räävitön ja täysin pitelemätön esikoisromaani Elukkavaunu Kirjokansi kustantamon julkaisemana.

Paluu runouden kentälle tapahtui 2017. Runokokoelma Poliisin eristämä alue, liki 200-sivuinen runojärkäle ilmestyi syyskuussa. Kirja kokoaa kaikki Mika Kivelän runot 2010 – 2017. Kirjan ilmestymisen jälkeen Kivelä nähtiin esiintymässä niin runolavoilla kuin kirjastoissa. Poliisin eristämä runokiertue 2017-2018 käynnistyi Turusta, Bar Ö:stä 16.9.2017 ja jatkui alkuvuoteen 2018.

Turkulaiset runoilijat kiersivät suurella joukolla keikoilla vuosina 2015–16 yhdessä nelihenkisen Säkeet-orkesterin kanssa. Keväällä 2018 noilla keikoilla nauhoitetusta materiaalista koostettu runo-cd Ääniä lännestä julkaistiin. Mika Kivelän & Säkeet-orkesterin esiintymiset on taltioitu Turun TVO-klubilla marraskuussa 2015.

Runokiertueen jälkeen Kivelä keskittyi järjestyksessään toisen romaaninsa kirjoittamiseen. Valmistunut käsikirjoitus poiki myös uuden yhteistyökuvion. Mika Kivelä ja Enostone Kustannus solmivat kustannusopimuksen Kivelän tulevasta romaanista, joka ilmestyi syksyllä 2019. Ja kahdeksantena päivänä – romaanin myötä Kivelä nähtiin syksyllä 2019 esiintymässä useissa kirjallisuustapahtumissa ympäri maata.

Tammikuussa 2021 Mika Kivelä täytti 50 vuotta ja samalla tuli kuluneeksi 30 vuotta ensimmäisen runon julkaisemisesta Nuori Voima -lehdessä. Juhlavuoden kunniaksi elokuussa 2021 ilmestyy Enostone kustannuksen julkaisemana Kivelän täysin uusia tekstejä sisältävä runokokoelma, Alibi (Enostone, 2021). Kolmas romaani Marilynin kiehkura (Enostone) ilmestyy syyskuussa 2022.

Tällä hetkellä Mika Kivelä kirjoittaa neljättä romaaniaan, joka ilmestyy vuonna 2024.

Turun Sanomat 28.1.2021

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s