Desperadon vuosi 2015

Vuoden viimeisenä päivänä katse suuntautuu niin menneeseen kuin tulevaan. Vuosi 2015 toi tullessaan monta iloista yllätystä, joista nyt muistelen tässä muutamia.

Kun loppuvuodesta 2014 työstin Räkäkännirakkautta-runokokoelman käsikirjoitusta Tapani Kinnunen ehdotti, jos hän voisi kirjoittaa tulevaan teokseen esipuheen. Olin erittäin otettu. Melkoinen kunnia.

Turun Hannunniitussa kirjoitetussa esipuheessa vilahtavat mm. Pete Malmi, Angela & Andy McCoy, Remu, Albert Järvinen. Mitenkö nämä heebot liittyvät runouteeni? Se kannattaa käydä itse kurkkimassa kirjan sivulta 5.

”Pikkusieluisuus on jossain ihan muualla kuin Kivelän betonin, kalman ja pimpsan tuoksuisissa säkeissä.”

kännimeri

 

Runouslehti Tuli & Savu oli julkaissut loppuvuodesta 2014 sivuillaan kolme tulevan kokoelman runoa: Jos meistä ei ole, Mustavalkoinen mies ja Kuin Mickey Rourke. Lehden silloinen päätoimittaja Jouni Teittinen valitsi kyseiset runot lähettämästäni nipusta lehden Työ & väkivalta -teemaiseen numeroon. Paremmin ei olisi voinut valita. Samaiset runot liimautuivat tiiviisti mukaan myös tulevaan keikkasettiini.

SDC11097

 

Julkkaribileet pidettiin Ravintola Portissa 21.3. Turussa. Esiintymään lupautui joukko eturivin runoilijoita & muusikoita, hyviä ystäviä;Tapani Kinnunen, Esa Hirvonen, Juha Kulmala, Kalle Talonen, Helianne Kallio, Sami Liuhdon taudinkuva, Willie & The Goodsouls. Mukava oli nähdä myös yleisössä paljon tuttuja naamoja vuosien varrelta. Hieno ilta!

Rakakanni

 

Ennen julkkaribileitä otin varaslähdön 25.2. Nummen kirjastossa Turussa. Iso kiitos kuulu Maikku Alangolle ja koko kirjaston väelle, jotka mahdollistivat mukavan rupattelutuokion lukijoiden parissa. Nummen kirjastossa luin myös kokoelman nimikkorunon ensimmäisen kerran livenä. Yleisön pyynnöstä!

10523773_981328171891274_5612198005007535107_n

 

Kirjasta ilmestyi vuoden mittaan asiantuntevat kritiikit Turun Sanomissa, Aamuset -lehdessä, Salon Seudun Sanomissa , Jokken runonurkassa ja pomon blogissa. Nykyään palstatilasta kilpailee moni muukin kirja ja huomattavasti tunnetumpikin kirjailija, ei voi olla muuta kuin tyytyväinen kaikesta palautteesta.

Huhtikuussa kävin Radio Robin Hoodissa turisemassa kirjasta ja soittelemassa musiikkia Harri Kumpulaisen vieraana. Robin Hoodin taajuuksillakin kuultiin kunnon rokkia, kun soitatin Kissin Cold Gin -kappaleen, jonka pätkä muuten toimii myös kirjani mottona:

”It´s cold gin time again. You know it´s the only thing that keeps us together.”  – Ace Frehley

Erittäin hyvin jäi mieleen myös Kuka Barin keikka Runoviikko Openissa 24.4. Nousin lavalle neljänkymmenen asteen kuumeessa ja lähes ääneni menettäneenä. Ei ehkä se vuoden paras keikka, mutta toki ainutlaatuinen kaikessa karmeudessaan.

 

kiiski

Kohokohtia oli myös elämäni ensimmäinen runokeikka Helsingissä Kiitos Harri Hertellille ja Helsinki Poetry Connection -porukalle. Esiinnyimme Jorma Vakkurin kanssa ns. esirunoilijoina illan avomikittäjille. Helsingin runomeininki maistui erittäin hyvälle. Olutravintola Kiiskessä sai muuten erittäin hyvää Robert Plantin pojan omistaman pienpanimon panemaa olutta.

Elokuussa palasin Helsinkiin Runokuu-festivaalille. Keikkapaikkana oli Kansallisteatterin Lavaklubi, jossa ennen esiintymistä  Aleksis Salusjärvi haastatteli minua kysyen kirjaani viitaten: ”Onko enää toivoa?” Klubilla oli kuuma ja kostea tunnelma. Tupa oli ääriään myöten täynnä, kun vedin runot Jos meistä ei ole ja Lopetin.

runokuu

Runokuu elokuussa. Kuumaa ja kosteaa!

 

Kesän jälkeen suunnistin vanhaan ”kotikaupunkiini” Loimaalle. Olin kutsuttuna 9.9. kirjailijavieraana Loimaan pääkirjastossa. Yleisö oli kiinnostunut kirjoittamisesta, runoudesta ja kustantamisesta. Mukava oli myös nähdä pitkästä aikaa hyvää ystävää Loimaan omaa runoilijaa ja rokkaria Juha Kaarsaloa.

IMG_20150909_171243

Ennen keikkaa poikkesin verestämässä vanhoja muistoja Loimaan Ankkuripaikan terassilla.

 

Lokakuun alussa luin runoja Turun Kirjamessuilla. Runohuoneen meininki oli kuten aina kiireinen ja tiivis. Muutaman minuutin pikakeikka oli intensiivinen. Muuten messuilla oli jälleen mukava törmätä tuttuihin, joista osaa en ollut nähnyt sitten viime messujen.

messu2015k

Turun Kirjamessuilla saarnaamassa!

 

Vuoden isoin yllätys putosi lokakuun lopulla, kun puhelimeni pirahti.
Räkäkännirakkautta oli valittu voittajaksi Books On Demandin ja Image-lehden järjestämässä Indie Book Awards 2015 -kilpailussa. 23.10. tuli siis yllätysreissu Helsingin Kirjamessuille. Eka kerta näillä messuilla. Palkintojen jako ja kukitus. Mukava ja melko kiireinen päivä messuhälinässä. Oman seremonian lisäksi ostin Veikko Ennalan ”tiiliskivet” ja sainpa pyydettyä Seppo Lahtiselta omistuskirjoituksen Hammas-runokokoelmaan. Hieno reissu.

indie

Indie Book Awards – meininkiä!

 

Loppuvuodesta pääsin vielä vetämään keikan Turun TVO-klubilla, jossa en vielä ollut ehtinytkään yrityksistä huolimatta poikkeamaan. Enkä mitä tahansa keikkaa vaan bändin kera. Säkeet-orkesteri eli Jarmo OjalaAntti Saarinen ja Pekka Tolonen rokkasivat ja mä karjuin päälle 🙂 Ilo oli huomata myös, että perinteet ovat kunniassa; uudellakin Teviksellä on pylväs keskellä esintymislavaa.

tvo 19.11.2015

Turussa Teviksellä…Säkeet ja mä!

 

Ensi vuosi tuokoon tullessaan lisää hubaa meininkiä kaikille. Itsestäni tiedän varmaksi vain sen, että 29.1. olen keikalla Turussa yhdessä Tapani Kinnusen ja Sami Liuhdon taudinkuvan kanssa. Se on juhlakeikka; esikoiskokoelmani Revittyjä sivuja ilmestymisestä tulee kuluneeksi 20 vuotta.

29.01.2016 klo 18.30 Jymy-iltamat, Kulttuurikeskus Orpola, Mustionkatu 12, Turku
JYMY-ILTAMAT Turussa!

 

Turun Katariinanlaaksossa 31.12.2015, hah!
Mika Kivelä

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s