Perinteisesti on aika summata mennyt vuosi. 2016 oli suurten muutosten aikaa omassa kirjailijakuplassani. Hyppäsin runouden maailmasta proosan kyytiin kohti suurta tuntematonta suurin toivein. Julkaisin esikoisrunokokoelmani Revittyjä sivuja vuonna 1996 ja nyt kaksikymmentä vuotta ja kymmenen runokirjaa myöhemmin olin vuoden 2015 lopussa siinä tilanteessa, että olin kirjoittanut ja julkaissut parhaiten menestyneen, myyneen ja myös Indie Book Awards -kilpailussa ykkössijalla palkitun runoteokseni Räkäkännirakkautta. Tein myös vuonna 2015 viisitoista hikistä keikkaa sisältäneen Räkäkännikiertueen.

Vuoden 2016 alussa työantajani oli tullut siihen tulokseen, ettei kaivannut palveluksiani hetkeen ja päätti lomauttaa minut kolmeksi viikoksi. Tämän kolmen viikon aikana kaivoin vanhan, alunperin vuonna 2007 kirjoittamani, romaanikäsikirjoituksen esiin ja kirjoitin koko roskan uusiksi kahteen kertaan.

Runouteni olen julkaissut ja kustantanut itse. Romaanin suhteen tein jo kaksikymmentä vuotta sitten päätöksen, että jos sellaisen joskus kirjoitan, en sitä omakustanteena tee. Jos ei kustantajaa olisi löytynyt, kässäri olisi saanut jäädä saunan pesän sytykkeeksi. Kun lähdin etsimään kirjalle kustantajaa, päätin tarjota sitä ainoastaan tahoille, joita en entuudestaan henkilökohtaisesti tuntenut. Päätös, joka takasi, että tekstin pitää itsessään puhua puolestaan. Ei sen kenen pöydässä olen istunut tai jättänyt istumatta.

Helmikuun 1. päivä allekirjoitin kustannussopimuksen Kirjokansi-kustantamon kanssa. Elukkavaunu ilmestyi huhtikuussa. Julkistamistilaisuus pidettiin Turussa Kirjakahvilassa 18.4. Hieno ja intiimi tilaisuus, jonne saapui suuresti arvostamiani ystäviä ja kollegoja. Aamuset-lehden Ilkka Lappi käväisi haastattelemassa julkkarihumussa ja samalla Elukkavaunu oli nytkähtänyt liikkeelle suurin odotuksin.

Olen aina runoilijana saanut kuulla, että mikset kirjoita romaania. Eihän kukaan runoja lue. Hmm, eikö? Sanoja ei tajua runouden merkitystä yhtenä maailmaa koossa pitävänä voimana. Romaanikirjailija saa kuulemma enemmän huomiota, rahaa ja palstatilaa. Voi olla että tämä hokema oli saanut itsenikin uskomaan siihen. Tiesin kirjoittaaneeni hyvän kirjan. Kirjoittaessa en kumarrellut kuvia, enkä laittanut kirjoittamiselleni mitään estoja. En moraalisia rajoitteita. Annoin tekstin viedä ja niinhän se veikin. Tarinasta tuli hauska ja hävytön veijaritarina. Sen kirjoittaminen oli myös hauskaa ja toivon, että sen lukeminen saa suupielet hymyyn. Turun Sanomissa ilmestyi Kimmo Rantasen kritiikki 19.5. ja olin valmis kertomaan kirjastani kovaan ääneen koko maailmalle.

Kesäkuussa kävin antamassa haastattelun Auran Aaltojen Merirosvoradio-ohjelmassa ravintolalaiva Katarinan kannella. Aurinkoisen päivän mukava juttutuokio toimittaja Eero Karisalmen kanssa on kuultavissa täältä:

Auran Aallot: Mika Kivelän teksteissä kaikuu ja maistuu Turku, jopa kaupungin katuojat.

Kesän jälkeen huomasin, ettei romaanin myötä ollut enää kovin helppoa löytää esiintymistilaisuuksia. Yli kaksikymmentä vuotta runopiireissä pyörineenä oman runokiertueen järjestäminen ei ollut kovinkaan vaikeata, mutta Elukkavaunun kanssa ei runokeikoille enää ollutkaan asiaa. Rintaa röyhistellen olin kuvitellut tallailevani Turun ja Helsingin kirjamessujen lavoilla romaanikirjailijana, mutta molemmat messut näyttivät kintaalla tekemisilleni. Johtuu tietysti siitä, ettei kustantajallani ollut maksettuna kallista osastoa kinkereissä. Sain toki kutsun Turun Runoviikon ja Esa Hirvosen ansiosta Turun messuille runokeikalla. Olin turhautunut, koska olin valmis esittelemään Elukkavaunua, mutta se ei tuntunut kiinnostavan tapahtumajärjestäjiä. Toki mielelläni esiinnyin Varsinais-Suomen runokimarassa Turun messukeskuksessa 2.10. , mutta ei ollut plakkarissa uusia runoja, vain runotilaisuuteen kelpaamatonta proosaa, perkele!

Runokokoelmani Sääriluut ristissä ilmestymisestä oli kulunut tarkalleen 15 vuotta. Unohdettakoon proosa ja runoiljan viitta harteilla päätin vetää juhlakeikan kirjasta, joka oli oma läpimurtoni runouden saralla. Kirja, jossa löysin oman lyyrisen ääneni. Turun kirjamessuilla oli hyvä meininki ja tunnelma kuten aina on ollut. Aivan kommelluksitta ei oma keikkani kuitenkaan sujunut. Runohuone on loistava idea, mutta täysin intiimiä siitä ei kaiken markkinahumun keskellä ole tietenkään onnistuttu luomaan. Huomasin muutaman ennen itseäni esiintyneen runoilijan tuskailleen suuremmista messuhalleista kaikunutta hälinää. En antanut sen häiritä omaa esitystäni. Runouteni on ollut aina paikoin pahatapaista ja äänekästä, etenkin Sääriluut ristisssä -kokiksen muutamat tekstit. Keikka sujui hyvin ja yleisö tykkäsi. Ilokseni esiintymisen loppupuolella laitoin merkille, että itse Jenni Haukio turvamiehensä kera ilmaantui varsin vauhdikkaasti paikalle seuraamaan esitystä. Hyvin pian tajusin Haukion ja turvamiehen ilmeistä, ettei ihailu ollutkaan täysin varauksetonta. Aloittaessani viimeisen runoni mikrofonista oli kadonnut ääni.

Turun Kirjamessut 2.10.

Lounaasta tuulee 24.11.

Loppuvuodesta pääsin viimeinkin tapahtumaan, jossa sain puhua romaanistani. Lounais-Suomen kirjailijat ry:n Lounaasta tuulee -illassa minun ei tarvinnut lukea runon runoa, vaan sain puhua Elukkavaunusta sydämeni kyllyydestä. Hieno tilaisuus Bar Ö:ssä Turussa. Olen tottunut vuosia esiintymään runoilijana, esittämään runoutta. Sen tekemiseen on varmasti muotoutunut omat maneerit ja rituaalit. Nyt jouduin ottamaan lukulasit mukaan 😉

Elukkavaunu Turun pääkirjaston Jokerit-hyllyssä!

Vuosi tuotti kahdenlaisia tuntemuksia. Minulla ei koskaan ole ollut suuruudenhulluja kuvitelmia työstäni kirjailijana. Minulla on vahva näkemys omasta tekemisestäni ja sitä seuraan välittämättä siitä mitä muut sanovat. Kirjan ja kirjailjan kohdalle kaikkein pahinta on vaikeneminen. Elukkavaunu otettiin vastaan hienosti. Sain paljon positiivista palautetta kirjasta, mutta toisaalta keikkailun ja esiintymisten väheneminen yllätti.
Tänä vuonna 2017 julkaisen runoteoksen, joten jedin paluu runoestradeille toteutunee.
Seuraava romaanikin on ajatuksen asteella työstettävänä. Se vain vaatii oman aikansa.

Vuosi 2016 oli hyvä. Olkoon 2017 parempi!

Rakkaudella Turussa 1.1.2017

Mika Kivelä