Tulevan runokokoelmani käsikirjoitus on valmis. Loppuvaiheen oikolukeminen on tehdä aina hulluksi. Taiton ja kirjoitusasun viimeistely teetättää työtä. Omalle tekstille tulee helposti sokeaksi. Onneksi minulla on apunani muitakin, jotka jaksavat tätä taakkaa jakaa. Ja toisaalta unelmahommaahan tämä on. Voi kai puhua kutsumuksesta tai ehkäpä hulluudesta, jos uraani kirjailijana mitataan myyntiluvuilla tai muulla maallisella menestyksellä.

Seuraavaaksi tiedostot matkaavat Saksaan painettavaksi ja toivon mukaan valmis kirja on käsissä tammi-helmikuun taitteessa. Sen jälkeen on aika kaivaa esiin rumpu kaapin perukoilta ja sytyttää nuotio savumerkkien lähettämistä varten. Tänä päivänä, kun kritiikkien määrät lehdissä ovat vähentyneet ja vastaavasti julkaisujen määrät kasvaneet, on kirjan myyminen ja markkinoiminen muuttunut yhä vaativammaksi. Kun parikymmentä vuotta sitten julkaisin kirjan, sen saaminen kirjastojen kokoelmiin poikkesi melkoisesti siitä prosessista mitä se tänä päivänä on. Puhelin käteen ja soitto kirjaston hankintapuolen johtajalle + vakuuttava myyntipuhe yleensä riittivät. Nykyään ei yksikään kirjasto enää osta kirjaa suoraan tekijältä/kustantajalta. Kaikissa kunnissa ja kaupungeissa on päättetty käyttää ns. välittäjäpalveluita esim. Kirjavälitystä. Pienilevikkinen kirja hukkuu helposti kirjastojen hankinta-listoihin, eikä sen saaminen lähikirjastojen hyllyille ja lainattavaksi ole aivan yksinkertainen juttu. Samoin välitysfirmat haukkaavat omat euronsa välistä. Kun on pari vuotta teostaan kirjoittanut ja lopulta sen saa maailmalle, sille tietysti toivoo huomioita. Kaikkein pahin kohtalo kirjalle on, jos se vaietaan kuoliaaksi. Se on monesti myös melkoinen kolaus kirjailijan psyykkeelle.

Runouden paikka on marginaalissa, minun tapauksessa jopa marginaalin marginaalissa. Mutta olen vuosien työllä ja puurtamisella vallannut sieltä oman pienen nurkkani ja löytänyt kirjoilleni ehkäpä oman pienen lukijakuntani. Suurin toivein ja jännityksen tuntein lähetän uuden kirjani maailmalle.

MK