Universumin laidalla

”Universumin laidalla Bar Ö:ssä Turussa.” Näin muotoilin omistuskirjoituksen scifikirjailija Shimo Suntilan kappaleeseen Elukkavaunusta. Olin siis esittelemässä Elukkavaunu-romaania Lounais-Suomen kirjailijat ry:n perinteisessä Lounaasta tuulee -tapahtumassa. Eikä ollut turha reissu. Ei todellakaan. Vaikka samana päivänä oli suurieleisesti jaettu Finlandia-palkinnot pääkaupungissa, en olisi vaihtanut mistään hinnasta Bar Ö:n kekkereitä F-pippaloihin. No, jos olisin itse ollut voittamassa, niin ehkä sitten :).

Turussa Linnankadulla olivat kirjoistaan kertomassa itseni lisäksi Annika Brusila, Mika Terho, Tapani Kinnunen, Shimo Suntila, Janne Mäkitalo, Katariina Jansson, Anitta Kaitajärvi ja Kalle Talonen. Koko hommalle löi tahtia Lounareitten puheenjohtaja Juha Kulmala juontamalla illan läpi kuin Timo T.A. Mikkonen konsanaan ;). Paikalla oli myös kirjoista kiinnostunutta yleisöä. Ja aktiivista sellaista. Itse sain vastailla kysymyksiin päivätyön ja kirjailijan ammatin yhdistämisestä, proosan ja runojen kirjoittamisen käytännön eroista ja kyseltiinpä minulta vanhoista 90-luvulla kirjoittamistani runokokoelmistakin tämän päivän tuntemuksiani. Eli erittäin hieno ja mukava yleisö.

Samoin jokainen estradilla pyörähtänyt kirjailija esitteli teoksensa sellaisella ilolla, että itselle tuli ainakin halu lukea kirjoista jokainen. Muutamat niistä olenkin jo kahlannut läpi ja loput luen varmasti lähitulevaisuudessa. Olen muistaakseni esiintynyt ensimmäisen kerran Lounaasta tuulee -meiningissä vuonna 1998, kun julkaisin runokokiksen nimeltä Kuu on kuollut. Silloin paikalla oli myös mediaa; Turun Sanomat teki aiheesta ison jutun kulttuurisivuille ja edesmennyt Turku-TV kuvasi pätkää uutisiinsa. Annoin myös radioon haastattelun suorasta tapahtumasta. Eilen ei lehdistöä, telkkariporukkaa, eikä radioväkeä paikalle vaivautunut. Se on sääli. Paikallinen kirjallisuus on kaikessa monipuolisuudessaan elinvoimaista ja väkevää. Jopa ne vähän pienempien kustantamoiden kautta tai omakustanteina ilmestyvät.

eli pitemmittä puheitta…kun seuraavan kerran marssitte kirjakauppaan tai kirjastoon, tsekatkaa nää:

Katariina Jansson – Vuoropuhelua
Anitta Kaitajärvi – Syyllisen osa
Tapani Kinnunen – Ranskalainen suudelma
Mika Kivelä – Elukkavaunu
Janne Mäkitalo – Pääkallokiitäjät
Tuula Sandström – Eteisessä, raitamatolla + Runo kasvaa kuvaksi
Shimo Suntila -Tähtiviima
Mika Terho -Syytetty
Kalle Talonen -Seiniin kirjoitetut
Annika Brusila -Kalliolla


– Mika Kivelä, Universumin laidalla Turussa 25.11.2016

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s