Romaanini Ja kahdeksantena päivänä julkaistiin 17.8. Oulussa, jossa kävimme kirjailija Janne Nevalan kanssa suuren rokkikirjallisuuskeskutelun. Alla suora lainaus Jannen fiiliksistä tapahtuman jälkeen:
”Olimme eilen turkulaisen Mika Kivelän kanssa esittelemässä musiikkiaiheisia kirjojamme. Mikan uunituoreen Ja kahdeksantena päivänä -romaanin päähenkilö kohtaa työttömäksi jouduttuaan mystisen kodinkonekorjaajan ja ajautuu sitä myöten yhä villimpiin seikkailuihin. Kirjan voisi kuvitella kiinnostavan erityisesti KISS-yhtyeen faneja. Mikan kirjaa saa ainakin kustantajan verkkokaupasta https://enostone.fi/t…/mika-kivela-ja-kahdeksantena-paivana/
Minun nuorten The Dead Sunflowers-yhtyeen jäsenten etelän road tripistä kertovaa Tietävätkö joutsenet että on sunnuntai -kirjaa edelleen saatavissa Rokkimopon verkkokaupasta https://holvi.com/shop/Z0zNjV/ ja ainakin Helsingin Rosebud-liikkeistä ja totta kai Jalavan kaupasta.”