Huomenna se on täällä!

Huomenna 16.8. ilmestyy toinen romaanini Ja kahdeksantena päivänä (Enostone 2019).
Ensimmäinen julkkarikeikka on Oulussa, jossa osallistun Muusajuhlien mahtavaan klubiin keskustellen kirjailija Janne Nevalan kanssa rokkikirjoista.

Kannattaa muuten tsekata Janne Nevalan uusin romaani Tietävätkö joutsenet että on sunnuntai (Rokkimopo). Hieno road trip -tarina!

17.08.2019 klo 19.00 Muusaklubi, Tuba Food & Lounge. Mannenkatu 1, Oulu
Liput ovelta 10 €, ennakkoon 9€ www.billetto.fi

– MK

kivelä_kansi4

Koko klubin ohjelma:

Illan aluksi Muusa-kirjoituskilpailun päätuomari, legendaarinen jääkiekkovalmentaja Alpo Suhonen julkistaa kisan voittajat ja kertoo perustelunsa valinnoilleen.

Noin puolen tunnin mittaisessa Open mic -osuudessa kaikki halukkaat voivat esittää omia runojaan!

Rokkikirjallisuuskeskustelun osapuoliksi saapuvat Mika Kivelä ja Janne Nevala. Kivelältä on juuri ilmestynyt romaani Ja kahdeksantena päivänä (Enostone), jossa kohtaavat rock’n’roll, KISS, Turku ja yllättävät juonenkäänteet. Nevalan keväällä ilmestynyt kirja Tietävätkö joutsenet että on sunnuntai (Rokkimopo) kertoo oululaisen postpunk-yhtyeen vain kahden keikan mittaisesta etelänkiertueesta, jolla ehtii kuitenkin tapahtua mittavia asioita.

Kiinalais-suomalainen TaoLin esittää stand upia elämästään, Suomeen sopeutumisesta, kielistä, kulttuurista ja kulttuurien törmäyksistä. TaoLin etsii onnellisuutta ja elämän viisautta maassa maan tavalla ja arvostaa eniten Suomessa erityisesti vessapaperia, vessanpönttöä ja keskuslämmitystä.

Freejazzia esittävän yhtyeen Preerioiden pääelinkeino muodostavat laulaja-runoilija Santtu Puukka, saksofonisti Taneli Viitahuhta sekä kitaristi Lauri Hyvärinen.

Illan päättää Äyräs. Yhtye on uusiolämmitys 1980-luvulla vaikuttaneesta 500 kg lihaa -rockyhtyeestä, joka tulkitsi brutaalisti suomalaisia lyyrikoita, kuten Uuno Kailasta, Aaro Hellaakoskea ja Yrjö Jylhää. Bändi on yksi suomirockin kummajaisista ja sen vuoroin raivokas, vuoroin helmeilevän kaunis musiikki on osoittautunut yllättävän kestäväksi. Voi sanoa, että se sukeltaa suomalaisen pimeyden sydämeen. Nyt bändin perinnettä jatkaa uusi kokoonpano nimeltä Äyräs. Kokoonpano muodostuu entisistä lihalaisista sekä uusista musikanteista: Olga Välimaa (laulu), Kauko Röyhkä (basso), Ilkka Turta(kitara), Kimmo Laine (urut) ja Jouni Pusa (rummut).

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s