”Mika Kivelän mielikuvitukselliset tarinat ja rikas kieli tekivät tästä kirjasta yhden vuoden 2024 kiinnostavimmista lukukokemuksista.
Kivelän taito sekoittaa menneisyyttä ja nykyisyyttä on vertaansa vailla. Kekkoskultti, Spede Pasaseen liittyvät viittaukset ja selitykset Lynyrd Skynyrdin ja Randy Rhoadsin lento-onnettomuuksille ovat esimerkkejä kirjailijan kyvystä nivouttaa historian tapahtumat osaksi hulvatonta, mutta silti oivaltavaa tarinaa. Populaarikulttuuriviittaukset pitävät lukijan otteessaan ja tuovat hymyn huulille. Naurahdin usein ääneen kirjaa lukiessani.
Vaikka Muukalainen on ensisijaisesti viihdyttävä, sen ydin käsittelee syviä ja ajankohtaisia teemoja. Ihmisten polarisaatio, muukalaisviha, ääriliikkeiden vaarallisuus ja ihmiskunnan taipumus toistaa jatkuvasti samoja virheitään saavat tilaa tarinan lomassa. Kivelä ei epäroi ottaa kantaa ja onnistuu samalla välttämään sormella osoittelun, tuomiten kuitenkin sekä äärioikeiston että äärivasemmiston.”
Otsikon voisi hyvin muuttaa muotoon Muukalaisen vuosi, mutta pitäydytään kuitenkin traditioissa. Seuraavassa muistelen mitä tapahtui itselleni vuoden 2024 aikana kirjallisella kentällä.
Mika Kivelä & Muukalainen Helsingin Kirjamessuilla 26.10.2024. (kuva: Suonna Kononen)
Tuo käyttöön jäänyt otsikointi tulee kriitikko Tommi Aition vuonna 2015 tekemästä arvostelusta, jossa runouteni yhteydessä puhutiin rappioromantiikasta, desperadoista ja Charles Bukowskista. Mutta se siitä. Mennään itse aiheeseen ja käydään läpi synnintunnustukseni eli mitä tuli tehtyä vuonna 2024.
SEURAN KOIKKALAINEN
Vuosi 2024 alkoi yllättävästi. Neljäs romaanini oli viimeistelyvaiheessa. Kaikki odotukset olivat syksyssä, jolloin kirja ilmestyisi. Yllättäen sain tammikuussa viestin kustantajaltani, että minut on mainittu Seura-lehdessä. Pakinoitsija Koikkalainen oli äkännyt Mika Kähkösen maininnan ”uudesta Paasilinnasta”. (kuva: Uutisvuoksi)
Mika Kähkönen luettelee Hämeen Sanomissa tukun mielikirjailijoitaan. Yksi niistä onKoikkalaiselle outo. Mika Kivelä. Kähkönen uskoo, että Marilynin kiehkuran kirjoittaneesta Kivelästä tulee uusi Arto Paasilinna. Uutta Paasilinnaa onkin jo kaivattu. Hauskaa, rohkeaa ja raikasta kirjailijaa. Kirjailijaa, joka pelotta laittaa asiat paikoilleen.Sellaista miestä Suomi nyt tarvitsee.Otetaanpa selvää, mikä mies on Mika Kivelä.
Vuoden alkuun mahtui aihetta juhlia. Enostone kustannus täytti 25 vuotta. Juhlaa vietettiin Tekstin talossa Helsingissä 17.2., jossa ilo oli ylimmillään. Kustantaja tarjosi kalliita konjakkeja, juhlapuheita pidettiin ja kävin minäkin estradilla heittämässä ilonpidon kunniaksi runokeikan. (kuvat: Sirpa Kivelä)
Tekstin talo, Helsinki 17.2.2024
OMAKUSTANNETAPAHTUMA TURUSSA
Romaanikäsikirjoituksen viilaamisen ohessa kuin huomaamatta saapui jo kevät. Toukokuussa Lounais-Suomen Kirjailijat ry:n puheenjohtaja Harri Kumpulainen oli kutsunut minut mukaan opastus- ja vertaistukitapahtumaan kaikille omakustantamisesta kiinnostuneille Turun Kirjan taloon. Minulla on yli kahdenkymmenen vuoden kokemus omakustantamisesta ja kirjan tekemisestä. Tiedän sen homman kivikot ja karit, kuten myös mahdollisuudet. (kuva: Harri Kumpulainen)
MUUKALAINEN
Kesäkuun alussa kustantajani julkaisi tulevan romaanin kansikuvan. Muukalainen llmestyisi syyskuun lopulla. Upean kannen taiteili Kalervo Sammalvehrä. Odotukset olivat korkealla. Kevään ja koko kesän kävin edelleen läpi käsikirjoitusta yhdessä kustannustoimittajani Joel Mäkipuron kanssa.
KESÄNPUISTOKEIKKA
Perinteeksi muodostunut yksityistilaisuus Turussa puistopiknikin muodossa toteutui heinäkuun lopulla 27.7.. Sain kanssani esiintymään klassisen kitaran mestarin Toni Degerlundin. Jälkeemme rockyhtye Spilled Milk Socitety veti akustisen keikan. Ja kaikilla oli mukavaa. Tilaisuus poiki myös idean yhteistyöstä Spilled Milk Societyn kanssa, joka toteutuisi myöhemmin loppuvuodesta.
Mika Kivelä & Toni Degerlund puistokeikalla Turussa 27.7.2024. (kuva: Sirpa Kivelä)
KIERTUE
Kesä meni ja syksyllä alkoi tapahtua toden teolla. Muukalainen näki päivänvalon Turun Kirjamessuilla. Samalla julkaisin 17 keikan kiertueaikataulun, joka ulottuisi kahdeksaan kaupunkiin loka-joulukuun aikana.
Valitettavasti pari ekaa esiintymistä Turun Kirjamessujen aikaan peruuntui, koska sairastuin Koronaan. Viikko sairasvuoteella ja kone käyntiin uudestaan. Ensimmäinen esiintyminen oli kotikentällä, Raision kirjastossa. Yleisössä oli kivasti tuttuja, mutta myös aivan uusia tuttavuuksia.
Rannikkoseudun Sanomat 4.10.2024
Kahden kuukauden kiertueella oli mukava kohdata lukijoita. Tavata ihmisiä, joille kirjani olivat tuttuja. Mutta yhtä lailla löytää uutta lukijakuntaa. En ollut mikään mieletön yleisömagneetti, mutta parhaimmillaan paikalla oli kolmisenkymmentä ihmistä. Vähälukuisin yleisö oli yksi kuulija, mutta siitäkin saatiin aikaan kunnon keskustelu. Mieletön arvostus kaikille, jotka vaivauduitte arki-iltoina kuuntelemaan juttujani. Eli pelkille seinille en joutunut esiintymään missään. Hieno kokemus! Iso kiitos vielä kerran jokaiselle minua kuuntelemaan saapuneelle ja kiitos myös jokaisen kirjaston ja keikkapaikan henkilökunnalle upeista järjestelyistä.
Tampereen keikkamainos. Tampereelle oli hienoa päättää kiertue. Täysi baari innostunutta yleisöä!
Pari erikoismainintaa täytyy nostaa. Suurin osa keikoistani perustuivat uuden romaanini esittelemiseen. Mukaan mahtui kuitenkin kaksi runoesiintymistä; Salossa 17.10. ja Tampereella 12.12. Pakko kehua molempien kaupunkien runoaktiiveja. Runous elää juuri teidän ansiostanne. Alla video Salon keikalta, jossa esitän runon nimeltä Jättiläisboa runokokoelmasta Alibi (Enostone 2019), (kuvaus: Helena Hauta-aho).
Myös Keskuskirjasto Oodissa tapahtui upea kohtaaminen. Olin tutustunut muutama vuosi sitten kaveriin nimeltä Mika Kähkönen. Kaimani mainittiin jo tämän kirjoituksen alussa Seura-lehden juttuun liittyen. Kähkönen oli tehnyt omalle Rajatapauksia-blogille arvosteluja parista edellisestä kirjastani. Tutustuin Mikaan somen välityksellä ja huomasin kokevani hänen kanssaan eräänlaista hengenheimolaisuutta. Olemme samanikäisiä, ajatusmaailmamme musiikista ja kirjallisuudesta kohtaavat erittäin usein. Niinpä oli upeaa saada juuri Mika haastattelmaan minua Oodin lauteilla 31.10. (kuvat: Susanna Häyhä)
Mainitsemisen arvoinen juttu on myös se, että esiinnyin pääkaupunkiseudulla peräti kahdeksan kertaa. Espoossa kävin viitenä peräkkäisenä tiistai-iltana eri kirjastoissa. Minulta kysyttiin pariin otteeseen, että miksi juuri siellä ja miksei täällä. Esiinnyn siellä minne kutsutaan. Sama pätee kirjoihini. Niitä tilataan kirjastoihin ja kirjakauppoihin, joista niitä kysytään. Eli jos haluat minut esiintymään omaan lähikirjastoosi, niin pyyntö siitä kirjaston henkilökunnalle tai kulttuuritapahtumien järjestäjille. Minä esiinnyn kaikkialla minne tilataan.
Länsiväylä 10.11.2024Ison Omenan kirjastossa Espoossa stage odotti valmiina 19.11.2024 (kuva: Kalevi Mäki)
JULKKARIT TURUSSA
Tärkeitä olivat kotiseutuni keikat; Turun Kirjamessuilla, Raision kirjastossa ja tietysti Bar Ö:ssä, jossa vietimme toisen Enostone-kirjailijan Timo Lappalaisen kanssa yhteisjulkkareita. Kirjailja Annika Brusila haastatteli meitä. Julkkareissa esiintyi myös kesän puistosta tuttu yhtye, Spilled Milk Society. Illan loppuhuipennuksena lavalle nousi yhtyeen kera esiintymään Juliet Jonesin Sydämen alkutaipaleen basisti ja suomirockin legenda, Pentti Ilola. (kuvat: Sirpa Kivelä, Kalevi Mäki)
ENSIMMÄINEN ARVOSTELU JA HAASTATTELU
Ensimäinen arvio Muukalaisesta ilmestyi. Rajatapauksia-blogissa. Mika Kähkönen kirjoittaa:
Muukalaisen ensimmäiset 30 sivua ovat sellaista tykitystä, että lukijan olo on kuin olisi lyöty pölökyllä päähän. Kaiken fantastisen hyperbolan sisään on kuitenkin heti kättelyssä sisällytetty runsaasti humanistista maailmankatsomusta ja ajankohtaisia yhteiskunnan ongelmia. Muukalainen on kuvaus totalitäärisesta valtiosta, jossa kaikki epäilyttävä kulttuuri hävitetään ja häiriöitä aiheuttavat ihmiset siirretään syrjään. Sosiaalisen median paisuttama vastakkainasettelu oikeiston ja vasemmiston välillä on yksi teemoista, radikaali konservatiivisuus ja yltiösuvaitsevaisuus vääntävät kättä. Kivelä nauraa molemmille ryhmille, ja täydestä syystä.
Aamuset-lehden Ilkka Lappi jututti minua kirjan tiimoilta ja juttu ilmestyi lehdessä 22.10.
Aamuset 22.10.2024
HELSINGIN KIRJAMESSUT
26.10. suuntasin Helsingin Kirjamessuille perinteisesti junareissun muodossa yhdessä ystäväni kirjailija Tapani Kinnusen kanssa. Helsingissä meno oli railakasta ja kohtaamiset parasta. Kuvakollaasi kertonee kaiken.
Kuvissa kanssani Helsingin messuilla Kalle Niinikangas, Santtu Puukka, Jari Nikkola, Petteri Paksuniemi, Hannu Oittinen, Tapani Kinnunen, JP Koskinen ja Suonna Kononen.
(Kuvia napsivat: Kalevi Mäki, Suonna Kononen, Kalle Niinikangas)
VUOSI LÄHENEE LOPPUA, VIDEOSPACE JA TURUN SANOMAT YLLÄTTÄVÄT
Hieman ennen joulua seuraamallani YouTube-kanavalla, jossa Ville Lähde ansiokkaasti kertoo leffoista ja elokuvamaailman ihmeellisyyksistä, tapahtui mukava yllätys. Lähetyksessä Ville ja ystävänsä Apassi unboksasivat Muukalaisen. Jännä kuullä mitä Ville pitää kirjasta. Olisiko siitä kenties ainesta elokuvaksi?
Andres Pass, Ville Lähde & Muukalainen (screenshot: Kalevi Mäki)
Vuoden toiseksi viimeisenä aamuna Turun Sanomista avautui eteen Matti Komulaisen arvostelu Muukalaisesta.
Muukalaisessa Kivelä yhdistää Douglas Adams -tyyppistä scifi-parodiaa spekulatiiviseen fiktioon ironisella otteella. Ohessa revitellään aikamme ilmiöillä, jotka jakavat kansalaisia jyrkästi. Erityisen hirtehisesti Mika Kivelä tölvii sinisilmäistä selkärangattomuutta, kun uuden edessä käydään nöyrästi rähmälleen, ettei vain kukaan pitäisi huonona ihmisenä. https://www.ts.fi/kulttuuri/6528153
Turun Sanomat 30.12.2024
EPILOGI 2024
Odotin paljon tältä vuodelta. Tiesin romaanini ilmestyvän, toivon sen tuovan vipinää kirjailijaelämääni. Kirjoittaminen on yksinäistä puuhaa. Pää tahtoo seota monestakin syystä. Välillä tekemisen ja luomisen riemusta, välillä kaiken on tuhota epäusko ja huono itsetunto omaan tekemiseen. Kun kirja on lopulta valmis, siitä haluaa tietysti esitellä kaikille riemuissaan. Tästä siis johtuvat loputtomasti jatkuvat Facebook ja Insta -päivitykseni Muukalaisesta. Kiitos kaikille, jotka jaksavat niitä peukuttaa. Vielä isompi kiitos kaikille niille, joka ovat kirjan lukeneet, ostaneet tai lainanneet kirjastosta.
Jos jaksoit lukea tänne asti, toivotan Sinulle hyvää vuotta 2025. Loppukoon maailmasta sodat ja paistakoon aurinko myös risukasoihin.
Mika Kivelä Katariinanlaaksossa 31.12.2024
Esiintymiset 2024:
17.02.2024 Enostone 25 vuotta, Tekstin talo, Helsinki 22.05.2024 Omakustannetapahtuma, Kirjan talo, Turku 27.07.2024 Puisto, Turku 06.10.2024 Turun Kirjamessut, Turku 14.10.2024 Raision Kirjastotalo, Raisio 17.10.2024 Kulttuuritalo Villi, Salo 26.10.2024 Helsingin Kirjamessut, Helsinki 31.10.2024 Keskustakirjasto Oodi, Helsinki 05.11.2024 Tapiolan kirjasto, Espoo 12.11.2024 Entressen kirjasto, Espoo 14.11.2024 Rauman pääkirjasto, Rauma 19.11.2024 Ison Omenan kirjasto, Espoo 21.11.2024 Bar Ö, Turku 26.11.2024 Lippulaivan kirjasto, Espoo 03.12.2024 Sellon kirjasto, Espoo 05.12.2024 Uudenkaupungin pääkirjasto, Uusikaupunki 11.12.2024 Porin pääkirjasto, Pori 12.12.2024 Virvatuliklubi, Tampere
Turun Sanomissa 30.12. Matti Komulaisen arvio Muukalaisesta.
”Mika Kivelä piikittelee aikaamme ja sen ilmiöitä terävässä scifi-parodiassa. Erityisen hirtehisesti Mika Kivelä tölvii sinisilmäistä selkärangattomuutta, kun uuden edessä käydään nöyrästi rähmälleen, ettei vain kukaan pitäisi huonona ihmisenä.”
Muukalainen löytyy Akateemisen Kirjakaupan scifi ja fantasia -hyllystä Helsingin ja Turun myymälöistä. Lisäksi Turussa kirjaa myy Linnankadun Kansallinen Kirjakauppa ja myös Sammakon kirjakaupasta voi tiedustella.
8 kaupunkia, 16 keikkaa. Turku-Salo-Helsinki-Espoo-Rauma-Uusikaupunki-Pori-Tampere. Kiertueeni on nyt ohi. Antoisaa, mutta yllättävän raskasta. Suoraan päivätöistä tien päälle, esiintyminen, takaisin kotiin ja seuraavana aamuna jälleen työpaikalle klo 07.00. Myös pimeät tiet ja kameratolpat ovat tulleet vähän liiankin tutuiksi.
Kokemus oli kuitenkin upea. Kiitos kaikille tapahtumien järjestäjille. Kiitos jokaiselle minua kuuntelemaan saapuneelle ihmiselle. Keskustelut ja kohtaamiset olivat ihan parasta.
Kirjaston sivuilta napattu esoittely kertoo seuraavaa:
Turkulainen kirjailija Mika Kivelä saapuu Uuteenkaupunkiin itsenäisyyspäivän aattona esittelemään uutuusteostaan Muukalainen (Enostone, 2024).
” Maapallolle saapuu signaali avaruudesta: kaukaiselta galaksilta paenneet olennot pyytävät päästä suojaan. Euroopan unioni tekee humanitaarisen päätöksen vastaanottaa avaruuspakolaiset. Heidät hajasijoitetaan eri alueille, yksi Suomen Turkuun.” (Enostone.)
Fantasiaa ja poliittista satiiria yhdistelevää kerrontaa Kivelän edellisessä romaanissa Marilynin kiehkura (2022) on verrattu Veikko Huoviseen ja Arto Paasilinnaan (Mika Kähkönen Rajatapauksia-blogissaan 29.10.2022
Ja kahdeksantena päivänä (2019) on kolmessa tasossa liikkuva rockhenkinen romaani. Päähenkilö Jarkko Kivistö saa yllättäen potkut työstään, joka on ollut hänen elämänsä keskipiste. Miltä työttömyys maistuu, ja miten tulla toimeen Kelan ja maksamattomien laskujen kanssa? Rinnakkain nykyhetken kanssa kulkevat Jarkon nuoruusmuistot ja hard rock -yhtye Kissin tarina. Mutta mitä Kissin laulaja-basisti Gene Simmons tekee Suomen Oulussa?
Vuodesta 1996 alkaen Kivelä on kirjoittanut useita runokokoelmia ja neljä romaania.
Kiertueeni jatkuu tiistaina Espoossa Lippulaivan kirjastossa osoitteessa Espoonlahdenkatu 8. Kerron hieman itsestäni ja historiastani kirjailijana ja tietysti esittelen uusinta romaaniani, Muukalainen. Mukanani reissaa myös pieni erä kirjoja. Muukalaisen saa hintaan 20€ ja Alibi-runokokoelman hintana on 10€. Omistuskirjoitus kaupan päälle. Maksuvälineenä käy MobilePay tai käteinen! Itse tapahtumaan on tietysti vapaa pääsy.