Arvio Kaaoszinessä

Koska kirjojen elinkaari tuntuu koko ajan lyhentyvän, onkin ilo huomata myös poikkeuksia kaavassa. Romaanini ilmestyi yli vuosi sitten ja nyt on putkahtanut uunituore arvostelu. Mukavaa, ettei kirjaa ole unohdettu.

Nikki Jääsalmi kirjoittaa Kaaoszine.fi:ssä:

Mika Kivelä on tullut tutuksi pääasiassa runoilijana, mutta vaikuttanut kulttuurielämän kentällä monin tavoin. Vuonna 2016 ilmestyi hänen esikoisromaani ”Elukkavaunu” ja markkinoilla on nyt toinen romaani ”Ja kahdeksantena päivänä”. En oikein osaa varmaksi sanoa, että minkä kirjallisuusgenren alle romaani sijoittuu, sillä erittäin taitavasti se sekoittaa keskenään faktaa ja fiktiota. Samassa paketissa on tarjolla seikkailua, populaarikulttuurin tarkkaa dokumentointia, sarkasmia, Turkuun sijoittuvaa kaupunkitietoutta sekä aimo annos huumoria. Viimeisimmän kohdalla varsinkin on tärkeää, että antennit ovat sopivasti vinossa ja asioihin ei saa suhtautua liian vakavasti.

Tarinan päähenkilö on Jarkko Kivistö, jonka elämä värit harmaantuvat hänen saadessaan kenkää töistä nuorempien ja nälkäisempien korvatessa hänet. Tästä huilimatta Kivistö päättää hoitaa homman kunnialla ja viettää aikaa perheensä sekä rakkaan Kiss-kokoelman äärellä, aloittaa uusia harrastuksia ja laittaa kotia kuntoon. Ajatukset ovat hyvät, mutta Kivelä kuvaa pelottavan yksityiskohtaisesti sekä samaistuttavasti, että kuinka nuo suunnitelmat valuvat hiekkaan ja inhorealistinen puistatus tulee itsellekin, että kuinka tuttua ja jopa painajaismaista tuon tilan kuvaus on. Tarinaa Kivelä elävöittää huomioilla ympäristöstä, joka varsinkin turkulaisille avautuu tuttuna, mutta myös ei-turkulaisille lukijoille varsin helppo löytää yhtäläisyyksiä mihin tahansa paikkaan.

Kivistön tila on kaikessa tasapaksuudessaan siinä määrin puistattava, että sitä alkaa lukijana toivomaan, että voi kun tilanteesta päästäisiin äkkiä pois ja eteenpäin. Pesukoneen hajotessa seikkailu vasta lähtee käyntiin ja Kivelä on oivasti rakentanut draaman kaaren, sillä hyville kirjoille tyypillisesti on aina luettava vielä seuraava luku, kun ei voi oikein keskenkään jättää.

Tarinaa Kivelä katkaisee tarkoilla anekdooteilla Kiss-yhtyeestä, sen urasta ja jäsenien hahmoista. Nämä eivät ole mitään pikkuhuomautuksia vaan kokonaisten lukujen mittaisia tietoiskuja, mutta siitä huolimatta sulautuvat tarinaan varsin saumattomasti. Itselleni suurena Kiss-yhtyeen ystävänä tieto oli pääosin hyvin tuttua, mutta ihan kaikkien päivämäärätarkkuuksiin ei oma muisti millään yllä. Kuitenkin suurena musiikkihistorian yksityiskohtien ystävänä oli kertakaikkisen miellyttävää lukiessa huomata, että kuinka antaumuksella ja intohimolla joku muukin asiaan suhtautuu.

Kodinkonekorjaaja Keijo Sihvosen ilmaannuttua kuvioihin alkaa tapahtua ja edessä on huikea seikkailu, jossa paljon hauskoja yksityiskohtia aina Sihvosen nimestä lähtien eikä kolmikko Ake, Make ja Pera ihan vieraita nimiä ole myöskään. Sihvosen elämäntarina on huikea ja Kivelä on saanut tarinaan sellaisia visioita ja huomiota musiikin parista niin menneisyydestä kuin tulevaisuudesta, että itsekin alkaa miettimään, että totta tosiaan, asiat voivat olla noinkin.

Sen enempää paljastamatta on kerrottava, että tarina kasvaa loppua kohden ja kirjan kanssa aika kuluu kelloon katsomatta. Kirja sopii kaikille, mutta parhaiten se varmasti avautuu ihmisille, jotka kokevat kirjoittajan lailla rock ’n’ rollin itselleen läheiseksi taiteen tai viihteen muodoksi. Itse olen täydellinen lukija kirjalle; olen suuri rockin ja Kissin ystävä, asun Turussa, olen suurin piirtein saman ikäinen tarinan Kivistön kanssa ja pystyn hyvin samaistumaan hänen elämäänsä.

Kirja on varsinainen rock ’n’ roll-romaani, vaikka ei tarina ei sinällään pelkkään musiikkimaailmaan sijoitukaan. Jos kaipaa elämäänsä realistista eskapismia, niin tämä kirja on oiva vaihtoehto mille vain.